Muistelen aikaa viitisen vuotta sitten. Silloin sinulla oli pidempi, kihara tukka. Olit Mixun Huuhkajien hyökkääjä, joka tuhlaili paikkoja. Niinä harvoina kertoina kun sait pallon, menetit sen heti ensimmäisen haaston tullen. Sinulla ei ollut taitoja tai toisaalta itsevarmuuttakaan tehdä maaleja. Poikkeuksena oli Gijónin ihme, jos tasapeliä nyt ihmeeksi voidaan kutsua. Pyörit ja kiepuit, mutta energia loppui aina jossain kohtaa kesken. Kotikatsomossa tämä turhautti. Ärsytti. Manasin useamman kerran, että eikö muka löydy ketään Pukkia parempaa kärkeen. Tuntui, ettet saanut yhtään mitään aikaan.

Kun nyt katson sinua, mieleni täyttää lämpö ja rakkaus. Kiharat ovat poissa ja muutenkin olemus on jollain perustavalla tavalla erilainen. Olet itsevarma. Tiedät mitä teet. Et pelkää ketään. Sinussa on jotain maagista. Tuntuu, että sinulla on supervoimia. Kyseessä on silti se sama mies, mutta nyt vain uutena 2.0-painoksena.

Maaleillasi on käsittämättömän suuri merkitys minulle ja muille suomalaisille jalkapalloihmisille. Vaikka takana on vasta kaksi ottelua maailman kovimmassa jalkapallosarjassa (anteeksi La Liga ja Serie A, mutta let´s be honest), olet silti lunastanut kaikki odotukset ja täyttänyt toiveet. Maali Liverpoolia vastaan ja hattutemppu seuraavassa pelissä. Kukaan ei voi kääntää selkäänsä sinun kyvyillesi. Olet tämän hetken suomalaisen jalkapalloilun kirkkain tähti. Jos johdatat Suomen ensimmäisiin arvokisoihin, nouset Litin kanssa kirkkaimpaan kärkeen ellet ohi.

Sellaista vielä, että maalien lisäksi luot toivoa myöhännäisherääjille ja varttuneemmille ihmisille. Aina ei tarvitse olla se alle kaksikymppinen ihmelapsi. Täytät ensi vuonna 30 vuotta ja paranet vain iän myötä. Kiitos, että näytät mihin kovalla työnteolla ja motivaatiolla pääsee. Minä uskon, että ne huikeimmat urotyöt ovat vielä edessäpäin.