Parhaani yritän

Pieni askel ihmiskunnalle ja vielä pienempi minulle. Nimittäin ei ole askelia tarvittu. Istuin alas ja aloin kirjoittamaan.

Olen pohtinut ajatuksien ylöskirjoittamista jo pitkään. Nyt hetki on oikea. Jalkapallon mm-kisoihin on 128 päivää ja olympialaiset alkavat perjantaina. Tämä on joku enne. Tai sitten ei. Mutta täällä ollaan. 

Tämä blogi keskittyy täysin minun subjektiivisiin ajatuksiini ja mielipiteisiin. Lisätään nyt vielä selkeyden vuoksi, että pohdinnat koskevat siis urheilua penkiltä katsottuna. Hiukan myös sivuten oman elämäni kiemuroita. En yritä kertoa totuutta mistään enkä oleta tietäväni kaikkea. Tämän blogin tarkoituksena on tuoda julki urheilun aiheuttamia tunne-elämyksiä tavallisella penkkiurheilijassa. Silmäkulmassa on pilkettä ja huumoria. Harras toiveeni on, että ajatukset koskettavat jotain toista ja saadaan keskustelua aikaan. 

Loppuun vielä tajunnan virtaa tuleviin olympialaisiin liittyen:

Ahdistaa niin, etten pysty katsomaan. Laitan äänet pois ja katson televisiokuvaa eteisen peilin kautta peilikuvana sormien välistä. Jos nyt taas tulee tappio, niin en kestä. Miksi me EI KOSKAAN voiteta!! Talvisodan henki. Ukki. Mummi. Nyt saatana!!! Paina!!!

Naapurin huuto kuuluu tänne asti. Onko jotain tapahtunut??! Täällä televisiokuva tulee parin sekunnin viiveellä…. Aaaahhhhhhh!!!!!!! En ikinä enää pyydä mitään, jos tää voitetaan. 

Nähdään pian.