Pettymyksistä ja muistakin jutuista
Suomen sekanelinpelin curlingkaksikko on neljän tappion jälkeen ulkona jatkopeleistä, vaikka kisojen avajaisia ei ole edes vielä vietetty. Miten nyt näin? Olisin toivonut uusintaa vuoden 2006 Torinon curling-nostatuksesta, mutta sellaista ei ole luvassa.
Tämä ei ole penkkiurheilijalle ylitsepääsemätön kolaus, koska kuten sanottua, kisoja on vielä jäljellä. Yksittäiselle urheilijalle kyseessä voi kuitenkin olla vuosien työn ja harjoittelun kulminaatio, joka romuttuu 24h ajassa (pikamatkoilla vielä nopeammin). En ole itse urheillut koskaan kilpaa, joten en voi tietää miltä pettymys tuntuu. Olen jopa tavallaan pelännyt kilpailemista ihan leikilläkin. Itseni tuntien tiedän, että ottaisin sen silti tosissani. Väkinäinen hymy naamalla nauraisin, mutta sisimmässä kiehuisi ja paljon.
Urheilija ei ole mitään velkaa katsojalle, mutta silti moni tuntuu television ja muiden laitteiden ääressä odottavan jotain tyhjentäviä vastauksia ja niitä kuuluisia selityksiä. Kerro nyt, että miksi ei tavata torilla. Miksi ei hymyillä bussissa tuntemattomille. Miksi oma elämä ei edes hetken tuntuisi paremmalta. Miksi ei edes hetken saa tuntea olevansa voittaja. En(pä) pura tässä nyt mitään omaa pahaa oloa, mutta tunnistan tuon kotikatsomoissa vellovan pahan olon tunteen.
Janne Ahonen osallistuu seitsemänsiin olympialaisiinsa ja kantaa Suomen lippua avajaisissa. Janne, jos kuka, on osannut hyvin summata tunteitaan männävuosien haastatteluissa. Minä pidän siitä, kun asiat sanotaan selvästi ja niin kuin ne. Tunteet saavat näkyä suorituksen jälkeisessä haastattelussa, koska katsomossakin ketuttaa. Jotenkin ne yhteiset pettymyksetkin yhdistävät ihmisiä. Toki ne voitot tuntuvat paremmilta, mutta kumpi tahansa tulee, niin työpaikan kahvipöydässä on puhuttavaa.
Loppuun vielä yksi irrallinen juttu. Kuka keksi järjestää kisat paikassa, jonka nimi on tosi vaikea kirjoittaa? Aikaerokin on näin omasta navasta katsottuna (ja sieltä katson kaikkea) huono. Omat tavoitteeni näihin kisoihin ovat seuraavan laiset:
· Opetella kirjoittamaan Pyeongchang
· Pyrkiä lusmuilemaan töissä tyylikkäästi, niin että kisojen seuraaminen onnistuisi (live on kuitenkin aina live) ja että minulla olisi työpaikka myös kahden viikon päästä
· Seurata skeleton-kelkkailua, tuota hurjapäiden lajia, sekä kaukalopikaluistelua, jossa lopputuloksen näyttää amatöörin silmin määräävän sattuma