Ruosteinen rysty

Olen jo pitkään toivonut hurahtavani johonkin. En halua mitään uskonnollista herätystä, vaan toiveissa on enemmänkin innostua jostain todella isosti. Olympiatalvena luulin sen olevan curling. Viime syksynä juoksu. Tällä hetkellä laitan toivoni padeltennikseen.

Tähän mennessä tapahtunut:

• Tutustuin lajiin alunperin Espanjan vaihto-opiskelukuukausina vuonna 2012. Tuolloin pelasin padelia yhteensä kaksi kertaa. Ne kerrat jättivät toiveikkaan tunteen. En ollut ihan sysihuono.
• Joka kesä noin kolmen viime vuoden ajan olen keskustellut a. veljeni ja/tai b. ystäväni kanssa, että mennään porukalla pelaamaan. Tämä ei ole toteutunut.
• Viime viikonloppuna kävimme pikkuveljen, -siskon ja siskon avopuolison kanssa pelaamassa. En ollut hyvä, mutta en huonokaan. Omalla asteikolla tämä tarkoittaa positiivista lopputulosta. Padelmailaa on jollain tavalla helpompi hallita, kuin esimerkiksi tennismailaa. Lyönteihin ei tarvita ihan yhtä paljon voimaa kuin tenniksessä ja seinät pitävät pallon elossa yllättävän pitkään.
• Pelin jälkeen oikea kyynärvarsi oli kipeä rasituksesta. Se tuntui ihanalta.
• Pohdin jo oman mailan hankintaa kunnes järkevöidyin. Jospa kävisi vielä kerran pari pelaamassa, ennen kuin tekee kaupat.
• Seuraava vuoro on varattuna huomiselle. Tavoitteena on kehittyä varmaksi palauttajaksi helpoissa palloissa sekä masteroitua seinästä kimpoavien pallojen palauttamisessa. Olen kentällä ylllättän ketterä siihen nähden, etten ole ketterä kentän ulkopuolella. Tavoitteiden saavuttamiseen ei välttämättä yksi treenikerta riitä, mutta jostain täytyy aloittaa.