Salityypeille rakkaudella

Minulla on tekemisen meininki päällä saliharjoittelun suhteen. Voi olla, että into lopahtaa, niin kuin niin monesti aiemminkin. Tällä hetkellä kuitenkin nautin (ihan oikeasti) uusien painonnostohanskojen ja leveäresoristen jumppahousujen tuomasta harjoittelumotivaatiosta. Omassa historiassa olen ehtinyt käydä erilaisilla kuntosaleille. Tutuksi on tullut niin kaupungin salit, naisten kuntokeskukset, yksityinen lähiösali ja viimeisimpänä hinnalla kilpaileva ketjusali. Salilla näkee monenlaista harrastajaa. Sädekehä pään päällä sanon, etten tuomitse ketään. Ihmisiä on kuitenkin mukava tarkkailla. Seuraavassa muutamia sali-ihmisten prototyyppejä.

Bodarimiehet. Minä hiukan pelkään heitä. Pelko on itseasiassa huono sana. Parempi olisi sanoa, että minulla on alemmuuskompleksi, kun treenaan samassa tilassa bodarimiesten ja miksei naistenkin kanssa. Heitä löytyy niin kaupungin saleilta kuin ketjuistakin. Naistensaleilla ovat yleensä poissa. Minua pelottaa, että ne tulevat neuvomaan. Tai kuittailevat pienistä painoista, niin kuin kerran on käynyt. Toki kuulin keskustelun tuolloin huonosti, joten voi olla, että puhuivat ihan muusta, mutta tulkitsin sen oman ahdistukseni kautta. Treenasin liian pienillä painoilla ja minua nöyryytettiin pääni sisässä siitä. Muistan kun liityin nykyiselle salille. Jonotin palvelutiskille ja katselin salin puolelle. Bodarit olivat valloittaneet käytännössä koko tilan. Rauta kolisi, ähinä kuului ja otsasuonet pullistelivat. Minulle nousi kylmähiki tätä katsellessa ja halusin juosta pois. Onneksi kyseisellä salilla oli myös naistenpuoli, jossa sai ähistellä ihan omissa oloissaan pikkupikkupainoilla.

Teräsvanhukset. Nämä ihmiset ovat ihania. Kyseessä on se joukko eläkeläisiä, jotka harjoittelevat salilla yleensä erittäin aikaisin aamulla. Kävely saattaa olla voippuvaa ja hauraan näköistä, mutta se on vain hämäystä. Kun menet laitteeseen heidän jälkeensä, järkytyt vastusten suuruudesta ja vähin äänin säädät sitä pienemmälle.

Perusjamppa. Sympaattinen tyyppi, joka käyttää edelleen kymmenen vuotta vanhoja salihousujaan. Uusien hankkiminen nyt vaan olisi tyhmää. Tämä tyyppi tekee vuodesta toiseen samaa ohjelmaa samoilla vastuksilla. Meininki on hyvä, mutta kehitys junnaa paikoillaan. Toisaalta salilla käyminen on enemmänkin rutiini kuin varsinainen intohimo tai tavoitteellinen urheilusuoritus.

Salihaukat. Luulen, että kyseessä on sama ihmistyyppi joka kyttää kerrostalossa ovisilmästä käytävän metelöintiä, jättää heippa-lappuja rappuun ja kirjoittaa mielipidepalstalle. Tämä henkilö odottaa sinun tekevän salietikettivirheen, jotta hän pääsee neuvomaan. Joskus neuvominen tapahtuu hyvässä hengessä, mutta useimmiten huonossa.

Puhelintreenaajat. Nimeän puhelintreenaajiksi ne ihmiset, jotka tekstaavat tai selaavat puhelintaan koko saliharjoittelun ajan. En tarkoita selfieihmisiä (kts. seuraavakohta), vaan niitä joiden niska on koko treenin ajan koukussa puhelimen vuoksi. Itse yritän aina selvitä harjoittelusta mahdollisimman tehokkaasti ja samalla nopeasti läpi. Koen, että puhelimen mukana olo häiritsisi tätä ja pahimmassa tapauksessa joutuisin sen vuoksi viettämään salilla yli tunnin. Ei hyvä. Puhelintreenaajilla on ehkä taas tavoitteena kuluttaa salilla kalorien sijaan mahdollisimman paljon aikaa.

Sometreenaajat. Tähän kategoriaan laitan kaikki ne tyypit, joiden hiukset ovat treenin aikana tiptop ja hikikin on vain utuinen valokynän korostus naamalla. Itse en ole koskaan ollut näin onnekas, vaan urheilun aiheuttama punoitus näkyy naamassani helposti vielä tunninkin ajan jälkikäteen. Tässä ryhmässä otetaan myös kuvia harjoittelun aikana ja päivitetään päivittäinen treeni johonkin sovellukseen. Tärkeintä on se, että treeni näyttää hyvältä. Toki tässä ryhmässä on myös kovia treenaajia. Sitä ei käy kieltäminen, koska treenin tulokset näkyvät upeasti piukeiden vaatteiden avulla.

Salipirkko. Atleettinen nuori nainen, jonka ponnari heiluu sivulta toiselle juoksumatolla. Treeni on painoharjoittelun sijaan enemmän hiit-tyyppistä hyppy- ja kehonpainoharjoittelua. Hänellä on värikkäät treenitrikoot tai/ja -paita. Aina todella hyvän tyylinen ja tervehenkisen oloinen. Hänen hikensä ei tuoksu pahalle. Niin ihastuttava, ettei häntä voi vihatakaan. Se siinä onkin juuri ärsyttävää.

Millainen sitten itse olen? Hmmm. Tätä pitäisi kysyä muilta. Luulen, että ulkoinen olemukseni olisi lähellä perusjamppaa. Treenipaitani ovat 5 vuotta vanhoja, mutta toisaalta hankin juuri ne kuuluisat painonnostohanskat. Sisimmässäni olen siis bodari, joka nyt vain sattuu treenaamaan hiukan liian pienillä painoilla. Lopuksi haluan vielä painottaa, että kiva kun ihmiset harrastavat. Minä tykkään ihan kaikista salityypeistä.