Satanen rikki

Sunnuntaina tein lantionnostossa oman ennätykseni. 100 kg. Olisin tuulettanut, jos olisin kehdannut. Tämä sai minut muistelemaan muita menestyksekkäitä hetkiäni liikunnan parissa.

• Ala-asteen koulujenväliset yleisurheilukisat. Voitin/olin yhtä hyvä 60 metrin juoksussa, kuin yksi luokkani tunnetusti urheilullinen tyttö. Hän väitti voittaneensa minut, mutta aikamme oli sama. Jos olisi ollut maalikamerat käytössä, niin olisin ollut virallisesti toinen. (Pallonheitossa paineet olivat liian suuret ja tein suurista odotuksista huolimatta todella surkean tuloksen.)
• 1500 metrin juoksu yläasteella. Aika oli huono. Itkin juoksun jälkeen, mutta en sen huonoutta vaan sitä, että tein sen. Että jaksoin juosta noin pitkään.
• Joogatunti 10 vuotta sitten. Sain kehuja rintakehäni liikkuvuudesta. En ollutkaan se jäykkä pökkelö.
• Ryhmäliikuntatunti noin seitsemän vuotta sitten. Kävimme siskon kanssa niillä paljon. Bodycompatin ohjaaja tunsi nimeltä ja kannusti meitä huutaen kesken tunnin. Osasimme ohjelman ajoittain paremmin kuin ohjaaja.
• 10 km juoksu Espoossa vähän yli vuosi sitten. Ahdisti jo ennen starttia. Missään vaiheessa ei tuntunut pahalta, ja loppujuoksun ajan koin jopa euforiaa.
• Viime kesä ja legendaarinen pingisturnaus. Melkein voitin veljeni. Tai ainakin olin pistejohdossa. Tai ainakin voitin pisteen.
• Jokainen hetki salilla,  kun huomaan että a. olen aiempaa vahvempi tai b. valaistuksesta riippuen näyttää siltä, että minulla olisi lihaksia.