Sunnuntai-illan pettymys
Olin valmistautunut henkisesti ja fyysisesti. Tiedossa piti olla Valioliigan kärkikamppailu Liverpool vastaan Manchester City. Hallitseva mestari vastaan sarjan kuumimmassa kunnossa oleva seura. Ennakkoon puhuttiin vähämaalisesta kamppailusta, jossa pienet erot ratkaisevat. Odotukset olivat korkealla. Sisäinen pikku Poolin kannattajani lähetti hennon toiveen sinne jonnekin, jossa niitä toteutetaan. Anna Liverpoolin onnistua ja anna sen taistella. Ei ainakaan rökäletappiota. Kiitos jo etukäteen.
Ensimmäinen puoliaika oli lupaava. City sai rankkarin, mutta (oman FPL-joukkueeni) İlkay Gündoğan epäonnistui. Tavallaan ikävää, mutta salaa olin myös tyytyväinen. Pooli edelleen mukana taistelussa. Sitten tuli toinen puoliaika, flipperitilanne Liverpoolin maalilla ja Gündoğan onnistui. Hetken ärsytti, vaikka pisteitä tulikin. Oliko tämä nyt tässä. Murtuvatko Punaiset?
Salah kaadetaan Cityn puolustusalueella rankun arvoisesti. Kuvakulma laukaisutilanteesta on kummallinen: saamme seurata Salahia selän takaa laukaisemassa. Juuri ennen potkua mielessä pyörii kaikenlaista. Entäs jos se epäonnistuu. Anfieldillä on menty jo useampi kotimatsi ilman maalia. Jos maalia ei tule tässä pelissä, niin se on jo jonkinlainen ennätys. Onneksi tätä ei tarvitse pohtia kauaa, sillä potku menee maaliin. Toinen kuvakulma näyttää Jordan Hendersonin rynnistyksen kohti maalia Salahin laukaisun lähtiessä. Syöksy kohti torjuntapalloa vaihtuu tuuletukseen ja minä saan kylmät väreet. Mitä kaikkea pelaaja on valmis laittamaan peliin (Peli, get it?!) maalin ja joukkueensa vuoksi. Vielä ollaan mukana.
Sitten tapahtuu jotakin. Alisson Becker tyrii. Kaksi kertaa. Syöttää pallon suoraan vastustajalle, joka rankaisee sillä pahimmalla tavalla. Tulee maali. Tulee toinen. City on yhtäkkiä 1-3 johdossa. Sekään ei riitä vaan peli päättyy 1-4 Cityn voittoon. Alissonin ilme on epäuskoinen. Ehkä myös pelokas. Pallo alkaa pakosti polttelemaan jaloissa, kun sitä ei onnistukaan toimittamaan joukkuetovereilleen. Aistivatko pelikaverit saman ja yrittävät estää pallon menemistä maalivahdille asti? Maalivahti on harvoin ainoa sankari, mutta antisankariksi pääsee juuri tällaisilla tempuilla. Selostaja pohtii Alissonin kohtaloa koko seurassa. Studiossa Pasi on surullinen siitä miten ottelu ratkesi. Pasi: I feel you.
Nolottaa tunnustaa, että mietin samalla yhtä varhaislapsuuden muistoa. Oli luokkien välinen sählyturnaus (ei salibandy vaan rehellinen sähly) ja minä olin mukana. Oli vain yksi mutta ja se oli se, että en saanut palloa haltuun. Kun se tuli kohti, oli kuin käteni eivät olisi omani. Ne eivät totelleet. En saanut sählypalloa mailaan vaan se lipui aina ohi. Muistan kuinka yleisö mylvi ja huusi jotakin pilkkanimityksiä. Paikalla saattoi olla vain 10 ala-asteikäistä lasta, mutta minulle se tuntui maailman suurimmalta epäonnistumiselta. Mokaamisen jälkeen oli melkein mahdotonta koota itseään. Tuntui, ettei enää osaakaan yhtään mitään, vaikka vastikään liikuntatunnilla kaikki oli sujunut hyvin.
Alisson Becker sai minut muistelemaan yhtä lapsuuteni nöyryyttävintä muistoa. Olen päässyt siitä jo yli, ei hätää, mutta luulen (harhaisesti) ymmärtäväni jotakin miljoonia ansaitsevan maalivahdin ajatuksista epäonnistumisen hetkellä. Itsesyytökset ja häpeä siitä, että pettää omat joukkuekaverit, on suuri. Kun on tottunut onnistumaan ja menestymään, epäonnistumisen hetkellä putoaa korkealta. Oma sählyurani oli lyhyt ja surkea eikä sitä kannata verrata Alissonin upeisiin saavutuksiin. Tuntuu kuitenkin julmalta ajatella, että Beckerin paikka Liverpoolin ykkösmaalivahtina saattaa olla uhattuna tämän yhden ottelun vuoksi. Kaikki muistavat varmasti surullisen kuuluisan Loris Kariuksen ja Mestarien liigan finaalin vuonna 2018 (toim. huom. Muistelin silloinkin mm. omia sählytoilailujani #lapsuudentrauma). Saa nähdä miten Liverpoolin ja Alissonin käy. Ainakaan nyt ei mene hyvin.