Suomi–Ruotsi-maaottelu

Oma vaarini toivoi aina minusta yleisurheilijaa. Samoja ajatuksia hän elätteli myös pikkusiskon ja -veljen kohdalla. Toive ei toteutunut. Onneksi meillä on saman sukuhaaran serkku, jolla on vielä hyvät mahdollisuudet yltää pitkälle. Toiset nyt vaan ovat atleettisempia kuin toiset.

Ruotsi-ottelussa on jotain ihanaa historian havinaa. Omassa lapsuudessa isälläni oli aina tapana käydä seuraamassa juuri tätä yleisurheilukamppailua paikan päällä. Me jännitimme kotona paitsi tuloksia, niin myös sitä, että näkyykö iskää telkkarissa. Ei näkynyt.

Ennakkoasetelmien perusteella tässä kamppailussa ei tällä kertaa ole pahemmin jännitettävää. Suomi on niin paljon Ruotsia huonompi, että ennustusten mukaan häviö tulee sekä miehissä että naisissa. Tässä tilanteessa en kuitenkaan luottaisi arvioihin liian tiukasti. Arvokisoissa monen urheilijan kohdalle osuu usein se kauden tai pahimmassa tapauksessa uran huonoin päivä. Jostain syystä Ruotsi-ottelu kuitenkin sytyttää eri tavalla. Paineita ei siinä mielessä ole, että Suomella ei ole kuin voitettavaa. Ärsyttävät, rakkaat ruotsalaiset vastustajat taas aiheuttavat sen, että jokaiseen suoritukseen tulee ylimääräinen lisätsemppi mukaan.

Nyt on vielä kerran tähän syksyyn mahdollisuus nähdä ne mehukkaimmat lajit: 800m, 1500m, 3000m sekä seiväs. Sinikeltaiset ja sinivalkoiset urheilutopit ja minisortsit pimenevässä ja koleassa Tampereen illassa. Jos liikkuisin kadulla samanlaisissa pikkukuteissa, joku epäilisi mielenterveyttäni. Yleisurheilukentällä se on kuitenkin ihan hyväksyttävä ja jopa toivottava varustus. Nautitaan tästä vielä kerran.