Suruaika ja Huuhkajat

Maailman rakkain koirani, perheemme oravan häntä ja arjen ilostuttaja, siirtyi tassuttelemaan taivaallisiin maisemiin viime viikolla. Sairaus vyöryi päälle yhtäkkiä ja oma olo oli lähes yhtä tuskainen ja ahdistunut kuin koiralla. Se suru ja huoli mitä eläimestä kantaa on valtava. Ainoa onni tässä on se, että päätös matkan päättymisestä oli selkeä, kun saimme tietää mikä koiraa vaivaa. Ikävä ei kuitenkaan hellitä helposti ja vain aika auttaa.

Kaikkea tätä vasten penkkiurheilusta ja urheilusta kirjoittaminen on tuntunut toissijaiselta. Ketä kiinnostaa. Ei minua ainakaan. Valioliigaa en ole katsonut. FPL-pisteitäni olen tarkkailut vain ohimennen. Urheilu, niin ihanaa ajanvietettä ja todellisuuspakoa kuin se onkin, ei auttanut tässä. Joku voisi sanoa, että kyse oli vain koirasta. Niin ehkä olikin, mutta tämä koira oli minulle ja meille paljon enemmän. Perheenjäsen, uskollinen kumppani ja seuralainen kaikkina niinä hetkinä, kun kukaan muu ei ollut paikalla.

Tänään alkavat jalkapallon MM-karsinnat Huuhkajien osalta. EM-kisoja ei ole edes pelattu, mutta katse on jo suunnattava toisaalle. Aion katsoa pelin. Ainakin ensimmäisen puoliajan. Lopputuloksen suhteen omat odotukset ovat odottavaiset. Toivon ja uskonkin osin, että Bosnia-Hertsegovina on voitettavissa. Toisaalta jos Suomi häviää, en välttämättä olisi siitäkään yllättynyt. Ainoa mitä tältä illalta toivon on, että voin hetken ajatella jotain muuta. Urheilu toimikoon tänään lohduttajana ja harhauttajana ikävän ja surun värittämässä todellisuudessa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *