Syksyinen Zorbas

Jalkapallon EM-karsinnat ovat taas täällä. Suomi pelaa huomenna illalla Kreikkaa vastaan. Sunnuntaina on vuorossa Italia. Kummatkin ottelut pelataan Tampereella klo 21.45 (miksi UEFA miksi?!).

Edellisen kerran pelattiin voitokkaasti kesäkuun alussa. Nyt tuntuu, että peleihin täytyy taas asennoitua uudelleen. Valehtelisin jos väittäisin, etten laita suuria odotuksia Pukin varaan. Teemu on ollut uudistuneen ja rohkean Suomen pelin sielu. Viimeisimmän Valioliigakierroksen pehmeät ja osin vaisut otteet saavat mielen laukkaamaan. Toisaalta ymmärrän myös, ettei joka pelissä voi tehdä maaleja. Huomaan liian helposti sortuvani perinteiseen, suomalaisen jalkapalloihmisen ajatuskierteeseen, jossa mistään ei kuitenkaan tule mitään.

Ennakkoasetelmissa ainakin Kreikkapelistä pitäisi tulla voitto. Kaikki pisteet Italiaottelusta ovat kotiin päin. Itse muotoilen asian näin:

En välitä pelin kauneudesta, rikkeistä tai siitä, kuka maalin tai maalit lopulta tekee. Torju Lukáš ihan kaikki mahdollinen ja mahdotonkin, kunhan et tee kimmoketta joukkukaverisi takapuoleen. Älköön kukaan muukaan tehkö niin. Ei kimmokkeita, minkäänlaisia. Vaikka puolustaisitte 90 + minuuttia voittoa, en välitä. Vaikka pelaisitte kilpikonnaa tai jotain muuta eläinlajia, en välitä. Ainoa asia millä on merkitystä, on voitto.

Teihin uskoen,

ikuinen unelmoija.