Todistakaa minun olevan väärässä

Yleisurheilun EM-kisat alkavat huomenna Berliinissä. Urheiluruudussa eläteltiin mitalitoiveita. Ilmeisesti Suomen Yleisurheiluliiton virallinen mitalitavoite on viisi mitalia. Ensimmäinen ajatukseni oli, että anteeksi mitä. Viisi mitalia. Oh hoh.

En pidä kyynisyydestä. En itsessäni enkä muissa. Siksi pyydänkin nyt hartaasti: Rakkaat, ihanat ja täydelliset urheilijat, todistakaa että olen väärässä! Prove me wrong. Olen vain ja pelkästään tyytyväinen, jos saan tässäkin asiassa mennä itseeni näiden kisailujen jälkeen.

Eniten odotuksia tuntuu kohdistuvan kävelijä Veli-Matti ”Aku” Partaseen, kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelään ja nuoreen keihäänheittäjä Oliver Helanderiin. Sama juttu tuntuu olevan vallalla joka kesä ennen yleisurheilun arvokisoja. Puhutaan perinteistä, kaivetaan joku 1900-luvun kyseisen lajin mestarin nimi ja pohditaan, että joko nyt olisi jo manttelinperijän aika. Kävelijöiden kohdalla näytetään kuvia Valentin ”Vallu” Konosen mestaruuskävelyistä sekä se kuuluisa oksennuskohtaus. Keihäässä taas puhutaan pitkästä menestyskaudesta, jolle janotaan jatkoa nyt kun Tero on vihdoin ehkä mahdollisesti jättämässä kentät muille terveemmille urheilijoille.

Odotan innolla kisoja. Liian usein suuret odotukset tuntuvat päättyvän kitkerään ja vähäsanaiseen haastatteluun kentän laidalla. ”Ei vain lähtenyt”. ”En tiedä mikä meni pieleen”. ”Oliko sitten valmistautumisessa joku”. ”Se oli se pitkä flunssa keväällä, joka verotti kuntoa”.

Syitä epäonnistumisiin on monia, enkä todellakaan ole niitä kyseenalaistamassa. Yleisurheilu on parhaimmillaan niin monen yksittäisen asian samaan aikaan nappiin menemistä, että pienetkin seikat ratkaisevat. Toivotan onnea, onnistumisia, maagisia taivaankappaleiden kohdalleen osumisia ja omia ennätyksiä. Mitali ois myös kiva.