Tunnelissa

Havahduin toissa päivänä siihen, että kisat ovat puolivälissä. Alkulohkon loputtomilta tuntuneet ottelut on pelattu ja kohta alkavat kuvainnolliset ja tavallaan myös ihan oikeat kuoleman pelit. MM-kisaotteluita on yhteensä 64 kappaletta. Nyt niistä on pelattu 48. Jäljellä on siis enää 16 ottelua. Kuusitoista!

Penkkiurheilijassa tämä aiheuttaa kylmän hien. Vastahan kisat alkoivat. Ei. Vastahan fiilistelin, että kisoihin on 100 päivää aikaa. Mihin nämä päivät ja ottelut ovat vierähtäneet? Olenko nauttinut riittävästi? Ehdinkö seuraamaan kaikki tulevat pelit? Mitä kisojen jälkeen tapahtuu? Tuntuu kuin olisin tunnelissa, jonka päässä ei ole valoa vaan pimeää.

Nyt kerron tärkeimmän neuvon, jota hoen myös itselleni. Älä mieti tulevaa. Elä hetkessä. Ota kaikki irti joka ikisestä pelistä ja toisaalta välipäivistä. Uppoudu kisatiedon murusiin ja pelaajahaastatteluihin. Fiilistele pelattujen matsien kertauksia ja täytä väsymättömästi Kisapähkinää. Jätä kännykkä sivuun pelien aikana ja keskity kisastudioiden jorinoihin. Sanon sinulle: tulet vielä kaipaamaan niitä.

Elämä koostuu pienistä hetkistä. En tule myöhemmin muistamaan tarkkoja maalimääriä tai sitä, kuinka monta pistettä sain kisaveikkauksessa (vähän). Muistan ne voiton aiheuttamat ilon väristykset ja jännityksen mahasta puristavan tunteen, kun tuntuu ettei aika ottelukellossa enää riitä. Jalkapallo on laji, jossa voi sattua ihan mitä vaan maan ja taivaan välillä. Varaudun siis pahimpaan, mutta olen valmis myös juhlimaan ja iloitsemaan. Olen valmis ratkaisuotteluihin.