Tunnelma tiivistyy

Tänään ja huomenna pelataan Mestarien liigan välierien toisen osaottelut. Mukana on vielä kaksi Valioliigajoukkuetta sekä tiimit Ranskasta ja Espanjasta. Seuraavaksi kerron teille, kuinka toivon peleissä käyvän.

Ti 4.5.2021: Manchester City – PSG. Ensimmäinen peli palautti pintaan sellaiset haamut mitkä ovat monille joukkueille ja yksilöurheilijoillekin tuttuja. Historian painolasti, se tunne takaraivossa, joka sanoo, että tämä voidaan vielä hävitä. Sisäinen sabotööri, itsensä pahin vihollinen. PSG:n kannalta kaikki meni hyvin ensimmäisen osaottelun ensimmäisen puoliajan jälkeen. Sitten alkoi pakka hajoilla. Tuli Cityn kaksi maalia, tuli Idrissa Gueyen punainen kortti. Epätoivo näkyi Neymarin kasvoilta avaruuteen asti.

Sanottakoon tämä nyt yksiselitteisesti ja selvästi: haluaisin että PSG veisi koko shown. Viime vuoden finaalin murskatappio Bayernille ja se tosiseikka, ettei PSG ole koskaan Mestarien liigan voittoa juhlinut, painavat vaakakupissa liikaa. Haluan nähdä Neymarin itkevän ilosta. Kerrankin. Lisäksi toki vaikuttimen on myös se, etten pidä Citystä enkä varsinkaan halua niiden saavan triplavoittoja tänä vuonna (Valioliiga, Carabao aka Punainen vesipuhveli” cup). Ei. Se olisi liikaa. Kyllä toisillekin pitää jotain jättää. Mutta se tosiaan vaatii täydellistä (henkistä) muodonmuutosta PSG:ltä. Citya on vaikea voittaa, mutta kyllä heilläkin välillä on vaikeita hetkiä. Toivotaan, että yksi sellainen osuu tähän iltaan.

Ke 5.5.2021 Chelsea – Real Madrid. Tämä välieräpari on kieltämättä hiukan villi combo. Ei siinä, että Realin pääseminen Mestarien liiganvälierävaiheisiin pitäisi koskaan yllättää ketään. Toisaalta viime vuodet on seurattu La Ligan hienoista deterioraatiota. Käytin hienoa sanaa, vaikka halusin sanoa että La Ligan taso on mielestäni laskenut. Joku voi olla toista mieltä, mutta näin minä ajattelen. Chelsea taas on. No. Chelsea. Hyvällä sykkeellä ennen matsia ja sitten hävitään esimerkiksi West Bromwichille.

Toivon, että Chelsea voittaa. Ihan vaan koska Valioliiga ja koska heillekin jotain iloa soisin. MUTTA. Ja tämä on tärkeä mutta. Jos City vie tiistain kamppailun, uskon että vaikeampi finaalivastustaja heille olisi Real. Tai en tiedä. Kyllä kai Chelseakin heidät voisi voittaa, kun kyse on kumminkin vain yhdestä matsista. Nyt ei kuitenkaan parane ajatella liian pitkälle, vaan keskittyä tuleviin huippupeleihin. Tunnelatausta sieltä tuskin puuttuu.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *