Tuskien taival

Katsoin eilen Argentiinan ja Kroatian välistä ottelua. Ihan hirvittävä peli.

Mainitsin jo joskus aiemmin, ettei Argentiina ole koskaan ollut suosikkini Brasilia-rakkaudesta johtuen. Viime vuosien aikana olen kuitenkin lämmennyt joukkueelle. Jotenkin voin samaistua siihen häviämisen tuskaan, mitä Argentiina koki 4 vuotta sitten. Lisäksi kyseessä on joukkue, jonka sini-valko-raidalliseen paitaan liittyy jotain legendaarista. Kyseessä on maa, olla on pitkät perinteet. Ne painavat ja velvoittavat.

Juuri sen vuoksi eilinen Kroatia-peli tuntui niin kauhealta. Sitä ikään kuin näki unelman hiljalleen lipuvan silmien edessä pois. Pelaajien sekä katsojien ilmeet kuvastivat samaa tunnetta. Ei se vieläkään mahdotonta ole, mutta poissa omista käsistä. Jos Islanti voittaa tänään Nigerian ja esimerkiksi päätyy tasapeliin viimeisessä pelissä Kroatiaa vastaan, niin Argentiinan kisat ovat ohi.

Messi uhkaili jo viime MM-kisojen jälkeen jättävänsä maajoukkueen. Minulla on sellainen tunne, etä hän on jo sen henkisestä jättänyt.  Ei ole yhtenäisyyttä, koordinoitua joukkuepeliä tai taistelutahtoa. On vain epätoivoa, kuumaverisiä yksilöitä sekä yksinäinen Lionel, jonka silmäkulmassa näkyy samaan aikaan suru ja vitutus. Pieni mies, jolla on koko 42-miljoonaisen kansan unelma harteillaan. Voittaminen on vaikeaa.