Tyhjä olo

Olo on todellakin tyhjä. Kisat ovat ohi ja nyt pitäisi palata tavallisen arjen pariin. Oma elämä tuntuu tylsältä ja harmaalta verrattuna urheilun tarjoamiin voiton ja pettymyksen tunteisiin. Vaikka kyse on ollut vain kahdesta viikosta, niin tuntuu se silti aina paljon pidemmältä ajalta. Ikään kuin olisin ollut kaksi viikkoa ihanassa unessa ja nyt todellisuus lyö märkää rättiä vasten kasvoja.

Muistan että aiemmin erityisesti jalkapallon mm-turnaukset ovat aiheuttaneet vielä voimakkaampaa masennusta loppuessaan. Ne kisat kestävät yleensä kuukauden verran, joten siinä ajassa on pystynyt unohtamaan normielämän jo aika menestyksekkäästi. Onko tämä tunne, josta pitäisi huolestua? Ehkäpä. Mutta juuri nyt en sitä aio miettiä, vaan teen vielä lyhyen yhteenvedon Korean kisoista.

·        Peyongchang. Kirjoitin tuon sanan ihan muistista. Ja taisi mennä oikein. Ei kun ei mennytkään. Pyeongchang on oikein. En päässyt tavoitteeseeni.

·        Oma mitaliveikkaukseni meni myös väärin. Veikkasin 7 mitalia, tuli 6. Ei voi kuitenkaan olla pahoillaan, kun päättäjäisissä kuultiin vihdoin se kuuluisa Maamme-laulu. Tosin siinä versiossa oli vähän liian monta kertausta, mutta ei hämmennytä siitä.

·        Iivo. Iivo jää historiaan. Rohkea ja peloton tapa, jolla voitto tuli, oli huumaava. Suomalainen, joka uskoo itseensä niin paljon, että uskaltaa tehdä irtioton miesten 50km hiihdossa jo ennen puolimatkaa. Ilmekään ei värähtänyt Iivon tullessa viimeiseen suksien vaihtoon. Itse kyllä jännitin katsomossa, mutta nyt näin jälkikäteen pohdin, että jännitinkö silti niin paljon. Siis, että kun Iivo uskoi voittoon niin vahvasti, niin itselläkin oli varma olo. Kiitos Iivo vielä kerran!

·        Lauri. Heitän nyt vaan ilmoille ajatuksen, että Lauri Marjamäen kuuluisi saada potkut. Ei Suomi varmaan koskaan tule miesten jääkiekossa voittamaan kisoja peräjälkeen. Itse pidän suurimpina ongelmina kahta asiaa. Ensinnäkin, Marjamäen haastattelujen perusteella tulee tunne, että Lauri katsoo eri peliä kuin katsomossa näkyy. Hänestä peli menee eteenpäin ja on hyvää, vaikka maaleja ei tule eikä tule voittojakaan. Toinen, ehkä jopa suurempi ongelma on se, että pelaajat näyttävät onnettomilta. Tähän kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota viime kevään mm-kisoissa. Niillä ei ole mukavaa pelatessa. En tiedä onko se Laurin syy, mutta Laurin tulisi ainakin yrittää sille jotain tehdä.

·        Jään kaipaamaan Samia ja Kallea. Kaipaan urheilun kuuntelua koiran ulkoilutuslenkeillä. Kaipaan sitä ihanaa yhteistä jännityksen tunnetta töissä, kun Suomi on tulessa. Kaikki hoitavat työnsä/asiakkaansa, mutta samaan aikaan ihan pikkaisen vilkaistaan netistä, että onko lopputulokset jo tiedossa. Aah. Jään kaipaamaan Jannea, Aino-Kaisaa ja Hannua. Kaipaan urheilijoiden raa´an rehellisiä haastatteluja suoritusten jälkeen. En kaipaa Koreaa tunnissa (hämmentävä konsepti), mutta jään kaipaamaan Kristiinaa ja Mikkoa yhdessä. Kiitos Korea! Nyt täytyy keksiä jotain uutta tekemistä.