Tyhjin käsin kotiin

Eilen oli yleisurheilun EM-kisojen viimeinen päivä. Suomen saldo kisoista on nolla mitalia ja kolme pistesijaa. En voi sanoa olleeni yllättynyt. Tulos tuntuu pahalta yksittäisten urheilijoiden puolesta, joiden harteille on kasattu massiiviset ja epärealistiset odotukset. Jos yleistaso on kaukana kärjestä, niin miten voidaan odottaa menestystä sillä tärkeimmällä hetkellä. Itselleni jäi kuitenkin hyvät tunnelmat kisoista Suomen tuloksesta huolimatta.

• Suomen pikaviestimiehet. Se innostus ja aito ilo, jota juoksijat kokivat suorituksiensa jälkeen. Tämä kuulostaa siltä, kuin ajatus olisi otettu jostain elämisen taidot-oppaasta, mutta siis aina ei ole kyse voittamisesta vaan itsensä ylittämisestä. Oli jotenkin hellyyttävää katsoa nuorten miesten ilottelua ja tanssia stadionilla, vaikka oltiin juuri tultu finaalin kuudenneksi. Yhtä kaikki, Suomen ennätystuloksen parannus kaksi kertaa oli upea juttu.
• Keskimatkojen juoksut. Kun seuraa pääosin jalkapalloa tai jääkiekkoa, niin unohtaa helposti miten upeita keskimatkojen juoksut parhaimmillaan ovat. 800m, 1500m ja kolmen tonnin esteet. Ai ai! Riittävän pitkiä matkoja, jotta jotain ehtii tapahtua ja katsoja pysyy mukana. Riittävän lyhyitä, jotta vauhti pysyy kovana ja porukka kasassa. Aina on se joku ihmeihminen, joka saa koneesta vielä lisätehoja irti viimeisellä sadalla metrillä. Se on upeaa katsottavaa se!
• Nuoret sankarit. Young guns. 17-vuotias Norjan Jakob Ingebrigtsen ja 18-vuotias Ruotsia edustava Armand Duplantis. Heistä ei voi kuin hurmaantua. Miten joku voikin olla noin nuorena noin hyvä. Meilläkin oli Oliver, mutta nämä kisat tulivat hänelle liian aikaisin.
• Miesten seiväskilpailu. Useampi tasan kuuden metrin ylitys ja sitten vielä Duplantiksen 605. Tuntui, että koko kilpailu oli ihan liekeissä. Minä en pystynyt kotikatsomossa istumaan paikallani taistoa seuratessa.
• Viime hetken ratkaisut. Niitä oli useammissa kenttälajeissa. Naisten kuula, moukari, korkeus ja pituushyppy. Miesten pituus ja jo mainittu seiväs. Ei mitään tylsää ensimmäisellä kierroksella ratkennutta puurtamista, vaan huipputuloksia läpi kisan. Katsoja kiittää.
• Sisarukset. 3x Ingebrigtsenit. 3x Borléet. Voitaisiinko me saada edes yksi kansainvälisestä menestyvä yleisurheilija. En pyydä sisaruskatrasta.

Loppuun vielä haluan sanoa, että jokainen Suomen joukkueessa kilpaillut urheilija on sankari jo kisoihin päästessään. Yleisö ja minä siihen kuuluen, janoaa aina menestystä ja mitaleja. Urheilijalle itselleen onnistuminen on varmasti kaikista tärkeintä. Onneksi tulee uusia kisoja, joihin on taas aikaa rakentaa kuntoa ja herkistellä huipputuloksia. Enemmän pohdin valmennuksen tasoa ja sitä, käytämmekö oikeasti hyväksi kaikkea osaamista ja tietoa, jota on olemassa. En tiedä mitään yleisurheilumaailman valmennuksesta tai fysiikkaharjoittelusta. Silti mietityttää se, miksi muut pohjoismaat pärjäävät ja me emme. Toivottavasti emme itse jarruta menestystä tekemällä asioita, niin kuin ne on tehty viimeiset 50 vuotta. Toivon uusia tuulia yleisurheilukentälle ja juoksuradalle.