Velat ovat muuttuneet saataviksi

Ai jai jai. Suomi voitti eilen Unkarin 1-0 Kansojen liigan ensimmäisessä ottelussa.  Tuntui kuin olisi voitettu jotakin suurempaa. Se oli vain yksi peli, mutta silti paljon enemmän. Olen jo tässä vaiheessa valmis julistamaan, että Suomi tulee selviytymään seuraaviin jalkapallon EM-kisoihin. On tässä toki vielä pelejä jäljellä. Liigaa ja eurokarsintaa. Lopputulema kuitenkin siintää jo kirkkaana mielessä.

Pukki oli liekeissä. Arajuurella oli naama veressä. Lukas venyi ja paukkui, mutta piti maalin puhtaana. Ratinan katsomossa näytti vielä olevan hiukan liian paljon paikkoja vapaana, mutta sekin toivottavasti korjaantuu tulevissa peleissä. Se mistä olin kaikista onnellisin oli peli-ilme. Tämä on urheilujargonia, jota vain me valveutuneimmat katsojat ymmärrämme. Tarkoitan peli-ilmeellä nyt siltä taistelu- ja voitontahtoa, jota meidän omat pöllömme uhkuivat. Poissa oli se lopun paniikki, vaikka toki ihan pientä hikoilua ja turhaa pallojen hukkaamista oli ilmassa. Ei silti mennyt flipperiksi tai sohimiseksi. Voitto hoidettiin kotiin ja se on ainoa asia millä on merkitystä.

Ennen ottelua Viaplay-studiossa näytettiin pätkä, jossa oli haastateltu paria Huuhkaja-fania. ”Onhan Suomella kyllä aika paljon noita loukkaantumisia, että saa nyt sitten nähdä miten tässä käy”. Pasi Rautiainen oli valmiina antamaan näille kannattajille litsarit naamaan, jos olisi heitä nähnyt stadionin käytävillä. Itse olisin voinut tehdä saman. Ei mitään mussutusta. Ei mitään ”no katotaan kuinka tässä käy”-kamaa. Nyt mennään kisoihin. Saatana. Prkl. Olen tosissani tämän asian kanssa. Ja olen myös tosi innoissani. Jee.