Ylä- ja alamäkiä

Kumpi nyt sitten on parempi. Ylämäki on raskasta puurtamista, mutta huippu häämöttää siellä jossakin. Alamäki taas helppoa laskemista, kohti vääjäämätöntä pohjaa. Tässä parin päivän aikana olemme saaneet kokea kumpaakin. Nimittäin hiihtoladuilla.

Eilen Suomen hiihtonaiset järjestivät juhlapäivän. Harva odotti yhtään mitään naisten viestistä. En ainakaan minä. Katselin hiihtoa sivusilmällä töitä tehden. Viimeisellä osuudella Krista Pärmäkoski ja Yhdysvaltain Jessie Diggins päätyivät taistelemaan pronssista. Taas sorruin negatiivisuuteen. Koska Kristan kausi on mennyt, no, kuten se on mennyt, en odottanut mitään. Ajattelin, että Diggins tulevana hiihdon maailmancupin voittajana pesisi Kristan täysin viimeistään loppusuoralla. Mutta. Mitä sitten kävikään.

Krista ei luovuttanut. Kummastakin näki, että keli oli raju ja voimat lopuillaan. Jostain löytyi joku ylimääräinen energia, tahto, sisu, kuntopiikki. Krista tamppaa ensimmäisenä viimeiseen nousuun ja johtaa loppusuoralle tultaessa. Siinä on aina ne ratkaisevat hetket, kun mennään urku auki. Että kummalle se kääntyy. Nyt se kääntyi Kristalle. Joku ylimääräinen voiman ripe oli järjellä. Sen avulla tultiin karjuen maaliin. Rehellisesti sanottuna myös minä huusin. Tämä pronssi oli kullan värinen. Niin hieno saavutus se oli kaikilta.

Sitten tullaan tämän päiväiseen miesten viestiin. Keli on taas karmea. Ehkä hirvein mitä olen itse näissä kisoissa todistanut. Lumi yhtä sohjoa ja sitä tai vettä satoi koko ajan lisää. Toisella osuudella johdettiin. Iivo veti letkaa ja antoi toivoa. Tuulettelin työpaikan teams-keskusteluun. Kohta ollaan torilla. Perttu Hyvärinen piti mitalitoiveita yllä vielä kolmososuudella, mutta viimeisen osuuden lumisade, vauhti ja rankat olosuhteet veivät Joni Mäeltä parhaan terän. Harmittaa. Mahdollisuudet olivat vaikka mihin tai ainakin mitaliin. Toisaalta mitali vaatii aina parhaan mahdollisen suorituksen sillä hetkellä. Tänään sitä ei suotu. En ole hiihdon asiantuntija, mutta tosiaan jos hiihdellään päivästä toiseen reiluissa plussakeleissä ja lumi on yhtä loskaa, eivät ne kai niitä parhaimpia olosuhteita ole. Toki sää on sama kaikille.

Yhtä kaikki, toisena päivänä iloitaan ja toisena ei. Joskus sitä onnistuu ja joskus kaikki ei menekään niin kuin suunnitteli tai unelmoi. Hiihdosta voi saada aasinsillan elämän suuriin kysymyksiin ja teemoihin. Aah. Kyllä urheilu on ihanaa. Myös niillä katkeran suloisilla hetkillä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *