Yritetty on

Tällä viikolla oli taas Mestarien liigan kierros. Herkkupalana eilinen Juventuksen ja Manchester Unitedin kohtaaminen Torinossa. Panokset olivat korkealla monella tapaa. Juvella oli mahdollisuus varmistaa jatkopaikka. Manchesterilla oli taas mahdollisuus vajota yhä syvempään ahdinkoon.

Kumpikaan mahdollisuus ei toteutunut. Viime hetken maalien ansiosta Manu pelasti kasvonsa ja saavutti voiton. José pääsi kukkoilemaan torinolaisfanien eteen ja saattaa saada sakot.

Tärkeimpänä kuitenkin kaikesta oli oma vireystilani. Lähdin peliin liian luottavaisena. Seuraavana aamuna oli tiedossa opintoja, mikä mahdollisti hiukan normaalia myöhäisemmän herätysajan. Se ei silti toki tarkoita normaalia tai ihmisen keholle luonnollista aikaa herätä unilta. Yhtä kaikki, luulin pärjääväni. En ollut valmistautunut peliin sijaistoiminnoilla (kutominen, syöminen), vaan panostin kaiken itse elämykseen. Jalkapalloon.

Petyin pahasti. Silmäluomeni alkoivat uhkaavasti valumaan kiinni noin 30 minuutin peliajan kohdalla. Sinnittelin ensimmäisen puoliajan loppuun, jonka jälkeen siirryin nukkumaan. Tämä tarkoittaa sitä, että missasin kaiken tärkeän mitä pelissä tapahtui.

Kahden viikon päästä on uusi yritys. Haluaisin sanoa, että aion laittaa silloin kaiken peliin. Mutta ei niin ei. Ulkona on pimeää läpi päivän. Kolea kylmyys hiipii sisään niin ikkunanraoista kuin kengän pohjassani olevasta pienestä reiästä. Ei ole ihmisen tarkoitettu olevan energinen tällaisena aikana. Lupaan kuitenkin, että sinnittelen ruudun ääressä ainakin ennakkostudion ajan. Se on parasta mihin pystyn tällä hetkellä.