Täyden kympin raportti
Kuva lainattu Sara’s Stripesilta!
Oon lukenut varmaan 10 naistenkympistä kertonutta raporttia ja vältellyt omaani, kun tuntuu että niitä tursuu joka paikasta 😀 Ehkäpä on kuitenkin ihan hyvä kirjata nämä fiilisket ylös tulevaa varten! Tulevaisuuden Saara, muista siis nämä: 1) tältä sinusta tuntui kun olit ensimmäisen kerran elämässäsi juossut 10km putkeen: Oksetti + ihana olo. 2) Noi hiukset olivat täydelliset. Double rainbow ihan omasta takaa!
Koko viikko ennen kymppiä oli jotenkin superhektinen. Ehdin treenata lähinnä kotona kahvakuulan kanssa ja käydä kävelyllä, mikä saattoi toisaalta olla ihan hyvä. Alkuviikko meni ExtremeRunista palautuessa ja loppuviikosta en tahtonut väsyttää koipia turhaan, koska olin päättänyt juosta kovempaa, kuin aiemmin.
Jotenkin kiire yllätti ja tankkaukseni ei ollut ihan yhtä hyvä, kuin ExtremeRunia varten. Eikä se sinänsä haitannut, olihan matka lyhyempi ja äärimmäisen tasainen, eikä esteinäkään ollut muuta kuin noin 20 000 naista… Sori kanssajuoksijat, jos saitte kyynärpäästä tai pelästytin muuten vaan, kun pyyhälsin liian läheltä ohi tunnin aika mielessäni siintäen 😀
Mä lähdin kympille Lilyn juoksuporukan innoittamana, mutten ehtinyt yhdellekään yhteislenkille… Shame on me! Mutta oli huippua purkaa jännitystä mimmien kanssa ja onneksi törmättiin maalissakin ja saatiin vaihdettua fiiliksiä!
Alunperin mun juoksupariksi piti tulla Maija, joka kiritti mua myös ExtremeRunin mäkisissä maastoissa. Flunssa kuitenkin kaatoi naisen petiin ja en todellakaan halunnut että hän riskeeraa aivan kulman takana odottavaa maratonia tuollaisen treenikympin vuoksi! Maija siis jäi vällyjen väliin ja tilalle ilmestyi täysin puun takaa Vilma.
Jonkin sanattoman sopimuksen sitomina me lähdettiin yhdessä taivaltamaan kymppiä, aina ykkösryhmän ruuhkaisesta peräpäästä nälkäisinä kärkeä kohti kirien. Tai, Vilman mukaan minä olin se alussa nälkäisempi osapuoli ja puikkelehdin ja ohittelin kuin mikäkin agilitysta innostunut pikkukoira ;)
Ensimmäinen kilometri kulki valitettavassa sumpussa, eikä hommaa oikein voinut kuvailla juoksuksi.. Se oli hieman harmi, koska kärkijoukoista startanneena olisimme ehkä saavuttaneet tavoitteemme, eli tunnin aikarajan alittamisen! Toisaalta, jos olisin lähtenyt matkaan kuin oman elämäni Paula Radcliffe, olisi vauhti saattanut tyssätä jo ennen kuin alkoikaan.
Koska edellispäivien tankkaus ei ollut kovinkaan huolellista, olin napannut vyölaukkuun yhden ExtremeRunilta ylijääneen energiageelin, minkä päätin hörpätä kiduksiin toisella vesipisteellä – virhe.
Toisin kuin edelliset kokeilemani, tämän merkin tavara oli about yhtä juoksevaa kuin kuiva sementti. Siis YÖK! Suu täynnä pureskeltavaa ja etovaa esanssista energiageeliä, mikä pitäisi saada alas parilla hassulla vesikulauksella… Oksennusrefleksi meinasi toimia jo tässä kohdassa. Olisin varmasti pärjännyt ilman lisätankkausta, mutta minkäs teet, kun tekee mieli testata miten omasta suorituksesta saisi 100% irti!
Matka kuitenkin jatkui ja kiritimme Vilman kanssa toisiamme vuoron perään aina viimeisiin kilometreihin asti. Kahdeksan kilsan kohdalla mulle meinasi iskeä joku ihan tajuton seinä, mutta en halunnut luovuttaa. Pidin vilman ponnarin tähtäimessäni ja ajattelin miten paljon ärsyttäisi, jos nyt hidastaisin tahtia.
Viimeinen 500m tuntui kestävän ikuisuuden ja pidin moneen kertaan silmiä kiinni ja toivoin että ne avattuani olisin jo ylittänyt maaliviivan :D
Vihdoin ja viimein se tapahtui ja napsautin kellon pois päältä: 1:03.
ÄH! Tai ei, vaan JEE!! Tunti ei alittunut, mutta saakeli, en mä silti ole koskaan juossut 10km putkeen, saati sitten noin nopeasti.
Gasellijalkainen Vilma olisi jaksanut vetää vaikka toisen samanmoisen putkeen, mutta mä olin ihan onnellinen että homma oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä.
Keskisyke oli mukavan 188bpm ja huippusyke sama kuin Extremellä 201bpm… Ehkäpä se peruskunnon kasvattaminen ja rasvakilojen pudottaminen alentaisi myös näitä hieman :D Pelottavaa kyllä, mä pystyin juoksemaan 50min ilman yhtään heikkoa hetkeä ja hetkittäinen puhumalla toteutettu raportointikin onnistui ilman vaikeuksia. Saako tästä vetää jotain johtopäätöksiä? Onko anaerobinen kestävyyteni rautainen, vai kestänkö mä hyvin tuskaa?
Virheet:
- Tankkaus…
- Lisätankkaus a.k.a. radioaktiivinen hirviögeeli >:D
Parhaat hetket:
- Se tunnelma!!
- Alkuverryttelyjen aikana 20 000 naisen Psy:n Gentleman -tanssia kauhistuneena seuranneen teinipojan kuva valtavalla videoscreenillä
- Ensimmäiset 5km
- Juoksutoveri
- Se hetki, kun istuin yksin autoon, join 0,5l vettä yhdellä kulauksella ja hymyilin silmät kiinni elämän ihanuudelle
Lopputulos: Kannatti osallistua!
Oli miten oli, tulipahan juostua hyvällä fiiliksellä, rikottua taas kerran omia rajoja ja nyt voin hyvillä mielin palata takaisin normaaliin treenaamiseen. Oh crosstraining, how I’ve missed you! Tänään pääsin jo tekemään sumomavea, voimatempausta ja heivaamaan varpaita tankoon.. Joskin viimeinen oli mun kohdalla tänään ”sohin jaloilla jonnekin yläviistoa kohti”.
Olen Tampereella torstaihin asti ja käyn todellakin Poltteella joka ikinen päivä vähintään kerran – huomenna jopa kaksi. Vedossa on myös ihanaa, mutta ei sitä roihuavaa ensirakkautta voi koskaan voittaa <3