Värikuulasotaa tyttöjen kesken

Viime viikonloppu sujui polttarihommissa kaasoillen, ja nyt tuntuu lähinnä siltä, että ylitseni olisi ajanut ainakin kolme tavarajunaa. En tosiaan tiedä, miten selviän myös ensi viikonlopun polttareista 😀

Vaikka polttarisankarimme Anna on erittäin aktiivinen treenaaja, ei me haluttu tehdä viikonlopusta liian aktiivista, vaan nautittiin ennen kaikkea ruoasta ja ihanasta kesäsäästä mökillä. Lauantaiksi oli kuitenkin bookattu pari tuntia paintballia, koska arvelimme sankarin ilahtuvan pienestä actionista! Tiesimme, että sankari tykkää varsin paljon megazone-pelailusta, mutta kivuliaiksi pelotellut kuulat eivät välttämättä houkuttele kaikkia…

 

Ensimmäiseen tukikohtaan päästyämme vedimme maastohaalarit niskaan. Paremman maastoutumiskyvyn lisäksi haalarit suojaavat ihoa kuulien suorilta osumilta, ja näin kesäkuumalla ne toimivat myös hyvinä saunapusseina! Kentän laidalle kannattaa varata juomapulloja, sillä syke nousee sekä liikkumisen, että jännityksen takia varmasti.

Myös pelikenttään kannattaa varautua tennareilla, tai muilla tukevilla kengillä!

 

Itse pelipaikalle saapuessamme innosta puhkuivat lähinnä minä, ja kuvassa näkyvä taisteluparini Margit (a.k.a. Markku), vaikka kaikki pelaamaan päässeet lopulta innostuivat. Itse innostuin eniten Markun pelikampauksesta, jota kutsun nimellä Sieni.

Ennen pelaamista meidän piti tietysti myös psyykata itsemme taistelumoodiin, ja sehän onnistui sotamaalauksien avulla. Erityismaininnan hyvästä maalaustyöstä saa Juulia, teoksella nimeltään Uuno Turhapuron Tytär:

 

Huikea, kerrassaan huikea.

Pelipaikkamme oli Lohjalla sijaitsevan Kartano Gamesin metsäkenttä, jolle patikoimme lyhyen n. 0,5km matkan autotieltä. Saimme matkan varrelta kantaaksemme merkkaimet (ne aseet), ja kokoonnuttuamme pelialueelle, saimme testata niiden käyttämistä.

 

Aseen a.k.a. merkkaimen käyttäminen on supersimppeliä, ja se on yllättävän tarkka! Totuudessa tähtäilyä ei kauheasti ehdi tehdä, vaan ”tähtääminen” tehdään useampia kuulia kohdetta päin ampumalla. Käytettävät kuulat ovat halkaisijaltaan n. 2,5cm, ja ne ovat kasvipohjaista ekomallia, joka liukenee ja maatuu täysin vesisateessa – siistiä tämäkin.

 

Tässä yritän keksi Annalle sopivaa tähtäysasentoa ja tapaa tukea merkkainta.. Lyhyillä ihmisillä on yllättävää kyllä myös todella lyhyet kädet. Who knew?

 

Sopivat otteet onneksi löytyivät kaikille, ja päästiinkin melko nopeasti pelaamaan.

Pelin ideana oli jakautua kahteen viiden hengen joukkueeseen, jotka aloittivat jokaisen erän kentän vastakkaisista päädyistä. Osumasta kuolee joka kerta, mutta sirpaleita ja roiskeita ei laskettu. Jokainen osuman saanut huusi ”OSUI!”, nosti käden pystyyn ja käveli ulos kentältä seuraavaa erää odottamaan.

 

Sovimme aluksi, että ”päähän ei sitten ammuta”… Jännästi vaan joka erässä joku sai poikkeuksetta päähänsä tai maskiinsa kuulan – eikä se haitannut tippaakaan :D 

 

Meitsi ja headshot.. Kuka tunnistaa rintamaalauksen referenssielokuvan? ;)

 

Yksi lempivastustajani Maija ja headshot..

 

Pieni tuskailu ja kuulien aiheuttaman kivun pelko onnekis hälventyivät sen siliän tien, kun ensimmäinen erä oli ohitse. Itse sain fataalin osuman olkapäähän ja tipuin pelistä kolmantena, kun taas hieman varovaisemmalla pelityylillä aloittanut kanssa-kaasoni Juulia tiputti hyvällä piiloutumis+tarkkailu-taktiikalla 3/5 vastakkaisen joukkueen pelaajasta!!

Mun oma tappomäärä taisi kaikkien erien jälkeen lopulta olla 4 tai 5.. 

 

Itse tykkäsin enemmän ottaa riskejä ja kuolla näyttävästi ;D Tein muutaman kerran väijytykseen jouduttuani puusta puulle -dasheja, ja kuulin kuinka kuulat viuhuivat perässäni ennen kuin sukelsin seruaavaan suojaan. 

Ennakko-oletuksista poiketen, kuulat eivät osuessaan aiheuta kovinkaan suurta kipua, ja veressä virtaava adrenaliini kyllä kadottaa ne viimeisetkin kivun vihlaisut niin hyvin, ettet välttämättä edes huomaa ottaneesi osumaa.

Pelikenttä oli 40x80m metsäalue, ja maasto tarjosi paljon hyviä piiloja ja strategisia mahdollisuuksia. Onnistunein erä taisi olla viimeinen, jossa ryhmämme liikkui yhtenäisenä rintamana n. 8m välein näkö- ja puheyhteydet koko ajan säilyttäen.

 

Kokonaisuutena sanoisin paintballin olleen paljon hauskempaa, kuin ikinä odotin.

Oli kaikista parasta nähdä, että aluksi skeptisesti suhtautuneista mimmeistä kuoriutui uskomattomia sotureita, jotka juoksivat ja rämpivät metsässä kuin mitkäkin kommandot. Me pelattiin kuin tytöt konsanaan, eli huudettiin ja kiroiltiin, sekä syöksyttiin läpi mudan ja aluskasvillisuuden faunasta ja floorasta välittämättä ;).

Jälkeen jäi muutama mustelma, edelleen käsivarsissa hohkaavat vauhtiviivat ja ikuiset muistot.

 

Kaipaisikohan joku PK-seudulla paintball-tiimiinsä uutta jäsentä??

Meitsi olisi ehdottomasti messissä.