Kaikki on parempaa lumessa!

Lähdin eilen siskoni ja vaimonsa luokse Kirkkonummelle tekemään äärimmäisen salaista DIY-projektia, ja koska toinen heistä kaipasi lenkkiseuraa, pakkasin juoksukamat mukaan. Pariskunta omistaa kolme äärimmäisen rakastavaa whippetiä, joilla on peruskuntokausi päällä ensi vuoden juoksukisoja varten. Hain itselleni samaa inspiraatiota 😀

Hetkeä ennen lenkkipolulle ryntäämistä tapahtui kuitenkin kaikkien pääkaupunkiseudulla asuvien iloksi talven ihme, ja maa alki peittyä lumivaippaan. En olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta JEE, LUNTA!!! Kaikki näyttää niin paljon kauniimmalta ja ennen kaikkea valoisalta. En varmasti ole ainoa, jonka on tehnyt mieli ostaa kodin jokaiseen huoneeseen kirkasvalolamppu viime viikkojen aikana!

Harmi vaan, että jätin nastalenkkarit kotiin, kun maa oli aamulla rutikuiva… Tuore lumi oli lopulta ihan hyvä alusta juoksulle, kun tiesi ettei sen alta löydy jäisiä yllätyksiä. Paras neuvo liukkaalla perustossujen kanssa juoksemiseen taitaakin olla: Juokse kuin lunta ja jäätä ei olisikaan. 

Kipitettiin noin 5km lenkki hyvällä vauhdilla, ja mukana jolkotellut whippet (vain 1/3 lähti lenkille :P) sai mut taas kerran vähän koirakuumeilemaan. Suvi sai ihan varmasti vähän lisävauhtia edessään juoksuvaljaissa kipittäneestä koirasta, ja olisipa se vaan niin mukavaa, kun olisi palauttaville lenkeille aina lenkkikaveri!

Vietän muutenkin aika paljon aikaa yksin, ja karvainen sidekick polttelee säännöllisin väliajoin ajatuksissa.. Rescue-hommissa oleva ystäväni ilmoitti, että alkaa pitää silmät auki rescue-corgipennun varalta.

 

Itse lenkki teki superhyvää, eivätkä jalat ole läheskään niin pahat puupökkelöt, kuin edellisen jalkapäivän jälkeen. Pahin jumitus on ilokseni pakaroissa, eli tavoite on täysin saavutettu ;)

Takaisin sisälle palattuani lumisateen heikentämä näkökykykin palasi hiljalleen jäiden sulaessa ripsistä, ja suu kääntyi muikeaan hymyyn, kun huomasin että juoksimme lenkin hyvässä ajassa luontoäidin haasteista huolimatta.