On-Ramp vol. 1 @ Polte

Eilen se vihdoin tapahtui! Crossfitin ensiaskeleet on nyt otettu ja seuraavan vajaan kuukauden aikana minä ja lauma muita treenaajia opiskellaan omien kehojemme toimintaa ja yritetään saada ne liikkumaan hieman alkukantaisemmin.

Nyt nostetaan ja kyykätään ja etsitään omia rajoja! Mä olin jälleen kerran ihan pohjattoman onnellinen siitä, että olen päätynyt Poltteelle. Sanotte mitä sanotte, mä en usko, että voisin saada parempaa valmennusta mistään. Meidän äiti on parempi kuin teidän äiti ja mielipideasioista voi vain kiistellä.. 😉

Miten voikin löytyä ihmisiä, jotka osaavat esittää ja opettaa asiat niin hiton konkreettisesti? Vaikka olen kyykkäillyt tässä jo kuukausitolkulla ja kehitystä positiiviseen suuntaan on tapahtunut paljon, antoi tämä ilta vastauksia ja pointtereita enemmän, kuin mikään treeni tätä ennen.

 

Treeni alkoi nivelien ja lihasten lämmittelyllä ja pian sitä jo kyykkäiltiin täyttä häkää. 

Jenni ja Jouni kiertelivät läpi rivien korjaillen ja tarkastellen jokaisen tekniikkaa. Itselläni on ilmeisesti tapana levittää jalat vähän turhan leveälle ja alakropan liikkuvuus tuotti muutakin ongelmaa..

Olen ehkä maininnut tästä aiemminkin, mutta alaselkäni kipeytyy välillä rangan oikealta puolelta esim. kovan mavetreenin jälkeen. Ensimmäisen 15min kyykkäilyn jälkeen tuttu pisto antoi tietää itsestään ja koska kipu ei koskaan ole hyväksi, huitaisin käteni pystyyn.

 

Jenni tutkaili meininkiäni ja tökki selkääni hetken ja sain diagnoosin: ampiaispeppu. 

Mieluummin ottaisin ampiaisvyötärön, mutta näillä vissiin mennään :B Lonkankoukistajani ovat ilmeisesti jumisen selkäni lisäksi niin jäykät, että ne kiskaisevat alaselän turhan pyöreäksi ja eteenpäin. 

Lääkkeenä tähän on se, etten kyykkää aivan yhtä alas (kyykkyni kuulemma lasketaan silti syväkyykyksi ;)) ja alan venytellä lonkankoukistajat vetreiksi.

 

Lopputunnin ajan tehtiin erilaisia kyykkyvariaatioita kahvakuulan ja tangon kera.

Suurin yllätys oli se, kun kiepautettiin tanko niskan takaa vihaamaani etukyykkyyn, joka sujuikin paljon paremmin, kuin se ”perinteinen”. 

Itku varmaan tulisi, kun tankoon napautettaisiin tässä vaiheessa mitä tahansa kiekkoja, mutta suunta on oikea ja tarkkasilmäisten valmentajien syynissä tekee mieli yrittää parhaansa ja vähän sen päällekin.

 

 

Kokonaisfiiliksenä siis: JEE! Miksi mä edes jännitin?