Hyvä treeni, parempi mieli

 

treeni2.jpg

Mm-mmmm. Treeniviikko lähti käyntiin taas turhan hitaasti, mutta tänään hiki lensi silmiin niin, että hymyilyttää vieläkin! Vuorossa oli taas jokaviikkoinen ulkotreeni Lauttasaaren Kasinonrannassa koko Vetosalin poppoon kanssa. 

Mukaan raahautui myös yksi Poltesalin asukki sekä Steffi. Kaikkien tyttöjen harmiksi Santtu oli pelastamassa maailmaa yksi tulipalo kerrallaan (totuus: varmaan leikkimässä työpaikan salilla).

treeni3.jpg

Tehtiin taas kestävyyshenkistä treeniä, ja päälle vielä pari bonusliikettä. Itse treenin sisältö oli omalta pisteeltämme alkaen:

  • Rock Slam pään takaa ja kiven poimiminen kyykystä
  • Punnerrus
  • Kahvakuulaheilautus + heitto (8-16kg kuula)
  • Thruster kiven kanssa
  • Kuminauhajuoksu pareittain

Jokaista liikettä toistettiin 45-50sec, jonka jälkeen vaihto ja kohti seuraavaa kauhistusta. Kierroksen välissä oli muutaman minuutin huili, ja kierroksia 4. Kumpparijuoksu hapotti kunnolla, ja parini pisti kunnolla hanttiin!

Bonusliikkeenä tehtiin kolme kierrosta staattisia kyykkyjä erilaisilla hapottavilla twisteillä, sekä 15 burpeeta. Vedin treenin kyllä tänään extrakovaa, ja lähdin vielä päälle pienelle uimareissulle Kontulaan… Joo, Kontulaan 😀

Kontulan hallista löytyy nimittäin poikaystävän vaatima kylmäallas, ja paikka on poikkeuksellisen myöhään auki. Itse seisoskelin kylmäaltaassa pari tuskaista minuuttia, ja koivet tuntuvat kyllä paremmilta kuin staattisten pitojen jälkeen. Avantouintikelejä odotellessa!

 

treeni4.jpg

Lauttasaaressa oli muuten punasilmäinen Sauron-lintu, joka tarkkaili mua kun hengailin hetken ennen treeniä. Sekin varmaan tahtoisi treenaamaan, muttei pienillä siivillään sitä voi tehdä. Voi pieni lintunen <3

Tulkaahan tekin sieltä ruutujen takaa paikalle taas ensi keskiviikkona klo 18:00! Mukavaa on ja hiki valuu, eikä kokemusta aiemmasta crosstrainingista vaadita tipan tippaa.

Hyvinvointi Liikunta

Self-help junkie

selfhelp.jpg

Olen tasan kuukauden kuluttua lähdössä parin viikon lomareissulle, missä auringossa makaaminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mä tarvitsen rantatuolissa löhötessäni ehdottomasti jotain luettavaa, ja löysinkin äkkiä itseni akateemisesta kirjakaupasta ja sen lempiosastoltani: psykologia, filosofia, rajatieto & self-help.

Self-help -kirjat jakavat ihmisiä aika tavalla, mutta itse suhtaudun niihin kepeän kiinnostuneesti. Elämästä oppii asioita vain elämällä, mutta lukemalla toisten kokemuksia ja ajatuksia, voi omille tuntemuksilleen saada selkeämmän muodon ja jonkinlaisen vahvistuksen nopeammin. Tai sitten ne voivat olla ihan täyttä skeidaa, ja aiheuttaa lähinnä kikattelua ja screenshoteja joita on pakko lähettää kavereille. 

Useimmat näistä ”guruista” toistavat ihan samoja asioita, hieman eri kulmista havaittuina ja käsiteltyinä.

Ensimmäisen kerran tutustuin ko. genreen jenkkireissulla, kun ystäväni oli hullaantunut ties mihin ”why men love bitches” -kirjoihin 😀 Itse en koskaan päässyt tuon kyseisen kirjan sanoman sisään, vaan luotan edelleen hieman erilaisiin tapoihin löytää rakkautta ;).

Kiinnostus ja ihastus näihin oman elämänsä sankareiden kirjoittamiin opuksiin kuitenkin tuli jäädäkseen, ja säännöllisen epäsäännöllisesti lukaisen läpi jonkun itseäni kiinnostavan pokkarimallin. Alunperin lähdin tälle reissulle ostamaan paperiversiota Power of Now:sta, jota olen tähän asti kuunnellut äänikirjana ja sillä lopputuloksella, että nukahdan lukijoiden rauhallisiin ääniin.. Kirjan ajatusmaailma kohtasi alusta asti omat kelani ja näkemykseni niin perustavanlaatuisella tasolla, että haluan kahlata sen ajatuksen kanssa läpi.

Itsensäparannusvimmassa näiden kirjojen lukeminen on kaikista parasta ja antoisinta. Kannattaa kuitenkin opusviidakossa muistaa, että a) suurin osa kirjoista on kirjoitettu jenkeille, ja paasaus sekä lukijan tietynlainen paapominen ovat alati läsnä b) oma harkintakyky, kriittinen ajattelu ja aivot noin yleensä kannattaa säilyttää, vaikka lukemasi kirjan sisältö tuntuisikin juuri ihan täysin just siis niinkuin täydelliseltä elämänkatsomukselta just tällaisenaan. 

Ykkösvinkkini self-help -neitsyille on siis tämä: Älä ota kirjoja liian vakavasti, äläkä paasaa, saarnaa tai julista lukemistasi asioista muille liikaa, vaikka kuinka innostuisitkin. Älä varsinkaan aloita kertomustasi sanoin ”Mä luin sellaisen kirjan, missä sanottiin...” 😀

Pureskele ja pohdi lukemiasi juttuja ensin itseksesi, tai jonkun samanhenkisen ystävän seurassa.

Self-helpien lisäksi bonuksena koriin tarttui kirja Ihmiskunnan syötävä historia, joka käy läpi maailmanhistoriaa ruoan ja ruokateollisuuden näkökulmasta. Supermielenkiintoista!! En varmastikaan pysty pitämään näppejäni erossa näistä kuukautta.. Pitää varmaan tehdä uusi reissu akateemiseen ennen reissua!

 

Tunnustautuuko joku muu Self-Help -junkieksi?

p.s. Self-helpien lisäksi mun guilty pleasure -listalla ovat kaikki mainstream-kirjasarjat (kaikki Dan Brownista 50 shadesiin…), sekä Chick Lit.. Olen kyllä tässä suhteessa todella stereotypinen nainen :’D

Hyvinvointi Mieli Kirjat