Särkänniemeen särkänniemeen!
Tänään se vihdoin tapahtui! Nimittäin mun kesän toinen vierailu Särkänniemessä. Mä aion vielä tsempata ja käydä uudestaan vielä ensi vkl, että saan kalliista kausikortistani kaiken irti. Joo, mulla on kausikortti, koska paikkailin lapsuuden traumoja 😀
Enkä kadu päivääkään!! Paitsi niitä päivä, joina en mennyt Särkkään…. Olkoot!
Meidän matkassa oli tällä kertaa kaksi heikkovatsaista ja defaulttina kaikkia huvipuistolaitteita hieman kammoksuvaa miestä, kasa hurjapäisiä naisia ja yksi vauva.
Mä sain olla aikalailla koko ajan huvikoordinaattorina Ainon kanssa ja päätettiin aloittaa reissu klassisesta ja yllättävän hurjasta Troikasta. Koko seurue oli tyytyväinen ja laitekammoisetkin hymyilivät epäilyttävän leveästi…
Mitä useammassa laitteessa pyörittiin, sitä leveämmiltä hymyt näyttivät ja sisälläni alkoi kasvaa epäilys siitä, oliko meitä muita vain huijattu kuukausitolkulla, ettei vaan tarvitsisi lähteä hurvittelemaan joka välissä :D
Päätimme kuitenkin välillä rauhoittaa tahtia ja hyppäsimme taikajokeen. Paatin sisällä tosin.
Matka oli rauhaisa, ja täynnä ympäristöön huomaamattomasti sulautuvia koristeita.. Tai no ainakin se oli rauhaisa!
Taikajoen jälkeen kaivattiin vauhtia ja tiukkoja käänteitä, joten kipaistiin Kantti x Kanttiin, eli niihin ikivanhoihin autoihin, jotka kulkevat betoniradalla aivan puiston laidalla :D
Sen jälkeen kaivattiin vauhtia oikein olan takaa, joten otimme ensimmäistä isoa härkää sarvista ja kuskasimme poppoon MotoGee-vuoristorataan.
Ah, tuo laite on loistava varsinkin, koska alkukiihdytys yllättää joka kerta. Mutkiin kaipaisin hieman sulavampaa ”ajoa”. Voisin bloggaamisen sijasta olla huvipuistolaitearvostelija.
MotoGeen jälkeen juoksimme puistoa ympäri ämpäri ja kamera unohtui laukkuun, kunnes sain tehdä oman elämäni historiaa ja käyttää ketsuppipurkkia oikeaoppisesti:
Toimi muuten todella hyvin ja toivon todella, että pääsette kaikki pikimmiten testaamaan samanlaista käytettävyyttä.
Välipalana toimivat ravintosisällöltään rasvaiset ja hiilaripitoiset ransikset reilulla maustetöräyksellä – nam!
Mun päivän kohokohta oli silti tämä delfiini. Delfinaarioon en enää tahdo/kykene, sillä mua alkaa välittömästi itkettää, kun tulee paha mieli. Delfiinien pitäisi olla tuolla jossain vapaana ja suunnittelemassa valtaannousua ja ihmisten tuhoa – ei liian pienissä altaissa ja töissä.
En kuitenkaan tuputa omaa näkemystäni muille, joten kaikki halukkaat menivät ihastelemaan eläinten taidonnäytteitä. Pyysin pelastamaan mulle delfiinin ja esityksen päätyttyä mun syliini ponnistikin tuollainen vonkale!
Delfiini on kutsumanimeltään Eetu.
Mä tahdoisin vielä pyytää anteeksi kaikilta, jotka ovat mun lapsuuden kesinä joutuneet leikkimään delfiininkouluttajaa, kun mä olen tehnyt ”pyrstökävelyä” ja ”voltteja” mökkijärvessä… Pieni lihava tyttö joka suostuu puhumaan vain delfiinikieltä on varmasti ollut raskas kumppani ihan kenelle tahansa.
Aurinkoinen päivä päättyi lopulta sadekuuron takia, mutta kävimme hakemassa viimeiset fiilikset Näsinneulan näköalatasanteelta. Mä rakastan paikkoja, joista näkyy pitkälle!
Huvipuistosta sai hyvin erilaisen näkökulman yläilmoista ja mä olin onnellinen, kun sain katsella sateen piiskaamaa järveä ja ulapalla lipuvia purjeveneitä.
Tää päivä oli loistava.
Huomenna sali kuitenkin kutsuu taas ja ranskikset ja metrilakut antavat mulle varmasti virtaa, kun pääsen ensimmäistä kertaa kyykkäämään kunnolla! Uumama.