Stressipallo

Tuntuu, että tammikuu olisi alkanut juuri äsken, vaikka ollaan kohta jo sen puolessa välissä – KÄÄK! Mä olen alkuvuoden aikana napannut erittäin kiitettävästi kiinni kaikesta normaaliin arkeeni kuuluvasta, mutta niiden lisäksi aloitin upouuden työn, josta en ihan vielä saa kertoa mitään. Jatkossa homma ei tule viemään aikaani kuin muutamana päivänä viikosta, mutta tällä hetkellä olen valmisteluiden takia useana päivänä viikosta ”päivätöissä”. Toisin kuin aiemmin, treeniajoista pidän kiinni kynsin ja hampain, koska ilman niitä koko muukin homma hajoaa palasiksi.

En tahdo karsia mistään, ja valitettavasti ensimmäinen kärsijä on ollut blogi – kuten olette varmasti huomanneet.. Molemmat blogini ovat mulle ennen kaikkea inspiraation ja positiivisen fiiliksen lähteitä, mutta pirskahtelevaa ja mukavaa luettavaa on äärimmäisen vaikeaa tuottaa, kun on yrittänyt olla luova ja innovatiivinen jo yhden työpäivän ajan saman vuorokauden aikana. Kirjoittamista siis olisi, mutta en tahtoisi pakertaa ja kirjoittaa tekstejä pakon edssä keskellä yötä, vaan hengittää ja ottaa sellaisen lakisääteisen tauon tapaisenkin silloin tällöin! 

Matchasin hiukset ja paidan eilisen treeneissä..

Olen viimeiseen asti rauhallinen ihminen ja koen hallitsevani stressiäni hyvin, mutta huomaan että nyt pinna alkaa hiljalleen kiristyä, ja luetun ymmärtäminen heikentyä. Tekemistä on niin hirveästi, ja jostain tuntuu lentelevän lisävelvollisuuksia pitkin jokaista päivää. Hetkittäin mietin, onko suussa nyt vähän liikaa pureskeltavaa, mutta saman tien joku homma menee taas niin putkeen, että pakahdun onnesta ja onnistumisen tunteista melkein uuvuksiin asti. Eniten odotan sitä, että tammikuu on ohi ja kaikki ylimääräiset hommat tipahtavat pois aikataulujani tukkimasta!

Tärkein ominaisuus tällaisten kausien aikana on uskallus ottaa vähän hengähdystaukoa, ja se että osaa nauttia niistä vapaahetkistä täysillä, ilman että miettii mitä kaikkea to do -listassa vielä roikkuu. Asiat pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä yksi kerallaan, eikä miettiä koko ajan mitä muuta on vielä tekemättä. Tämän taidon opetteluun menee hetki jos toinenkin, mutta se on ainoa tapa, joka itselläni pidemmässä juoksussa toimii. Ennen säpsähtelin yömyöhään ahdistuneena hereille kun mieleen tuli jokin hoitamaton asia, mutta nykyään uskallan luottaa siihen, että asiat voi hoitaa myös viiden tunnin kuluttua, ilman että kukaan kuolee. Paitsi jos on nälkä.. Se pitää hoitaa pois päiväjärjestyksestä ensimmäisenä. Aina.

Huh, mikä jäsentelemätön tajunnanvirta tästä tuli..

Summa summarum: Hommia on just nyt vähän liikaa, mutta kahta en vaihda! Toinen on ponihiukset ja toinen treeni. Kolmanneksi yritän vielä mahduttaa aktiivibloggaamisen 😉