Talvipäivän lenkkeilijä
Puhelinkameran tarkennus oli näköjään melkoisen jäässä, eikä ihme, sillä pakkanen paukkui -10 asteen tuntumassa, kun suuntasin aamupäivästä lenkille. Ajatuksissani oli ensin tehdä vain kepeä 30min pyörähdys, mutta sitten tapahtui ihme ja aurinko tuli esiin!
Puolituntinen muuttuikin 1,5h rauhallisesti rullaavaksi ja hymyä pursuavaksi lenkkeilyilotteluksi.
Viime viikolla heitin PT-henkilön kanssa yläfemmat, koska koen selättäneeni talven! Mä liikun ulkona useita tunteja viikossa ja nähtävästi myös nautin siitä. Lenkin aikana kuuntelin loistavaa musiikkia ja pohdin niin talviliikkumista, kuin tämän vuoden projektiakin.
Ensimmäisen talvilenkin jälkeen olin melko varma siitä, ettei niistä tulla lukemaan enää koskaan. Toisin kävi ja tälläkin viikolla olen kiskonut lenkkitossut jalkaan jo neljästi!
Olen ihan kamala vilukissa ja valitan näin talvisin alituisesti, kuinka on niin KYLYYMÄ! Mun salaistakin salaisemmat aseet on:
- hyvä lämpökerrasto
- tuulenpitävä hiihtoasu
- vuorilliset nahkahanskat
- buff (mikä unohtui Tampereelle – mummin kutoma huivi toimi hyvänä korvikkeena)
- talvisukat!!
Talvisukkia suosittelen jokaiselle vilukissalle! Ne näyttivät olevan stadiumissa -50% alessa ja ne tekevät mistä tahansa lenkkareista talvikelpoiset. Mun varpaita ei ole palellut yhdenkään pakkasulkoilun aikana.
Toinen loistava asia on teidänkin suosittelemanne Buff-huivi! Omani on merinovillainen ja ohuen ohut. Se muistuttaa mua jostain Harry Potterin taikaesineestä, koska heppoisesta ulkomuodostaan huolimatta se lämmittää loistavasti ja suojaa viimalta.
Niin ja sitten tämä projekti! Voi hitto, miten hyvässä zonessa olenkaan kaiken kanssa.
Tämä kuulostaa varmaan superkornilta, mutta muutamat viime viikon aikana käydyt keskustelut sekä itseni että läheisteni kanssa, sekä Jutta ja puolen vuoden superdieetit -jakson Riitta saivat mut ihan tosissaan unohtamaan vihoviimeisetkin epäilykseni :D
Katsokaa se jakso!! Ihan älytön asenne ja hyvä tekemisen meininki ilman mitään sen kummempia tuskailuja. Niin sen pitäisikin mennä! En malta odottaa ensi viikon jaksoa.
Ruokapuoli on täällä täysin kohdillaan, eikä syömisten tarkkaileminen ja jaksottaminen ole tuntunut kertaakaan ärsyttävältä. Ruokamäärät ovat tarpeeksi suuria, eikä nälkä ole iskenyt kertaakaan ilman, että seuraava ateria on jo valmistumassa.
Herkkuja en ole kaivannut vielä kertaakaan, en suolaisia, enkä makeita.. Enkä edes sokolaatia! Persikkarahka on aivan tarpeeksi makeaa ja hedelmät tarpeeksi mehukkaita. Vihaan muuten sanontaa ”luonnon oma karkki” >:D
Lisäravinteet ja muut pillerit olen napsinut kiltisti päivittäin, vaikka yleensä unohdan purkin pölyttymään ensimmäisten päivien jälkeen.
Treenien puolellakin kaikki on loistavasti! Otan tällä hetkellä kaiken ilon irti siitä, että mulla on mahdollisuus treenata parikin kertaa päivässä, lepopäiviä lukuun ottamatta. Elkääkä huolestuko siellä! Jos treenejä on kaksi, toinen on poikkeuksetta lyhyt aamutreeni tai matalasykkeinen aerobinen.
Verrattuna aiempaan tekemiseen mun intensiteetti on noussut aivan uudelle tasolle ja sen sijaan, että ns. hoitaisin treenin pois alta, mä keskityn jokaiseen toistoon ja nautin siitä tuskaisesta poltteesta, mitä viimeiset ponnistukset aiheuttavat.
Tästä treeni-innosta kiitän pääosin Poltetta ja sitä, että mua on taas työnnetty ulos mukavuusalueiltani. Tämän ansiosta mä uskallan oikeasti mennä sinne myös itsenäisesti treenatessa.
Uusi intervalliajastin on muuten aivan loistava itsenäisessä treenissä! Etukäteen Poltteen tuntien pohjalta suunnitellut intervallitreenit saavat hien pintaan aivan eri tavalla, kuin pitkällä kaavalla tehty salitreeni rauhallisine palautuksineen.
Kyllä sitä salitreeniäkin tulee vielä kova ikävä ja teen toki sitäkin, vaikka painotus on nyt erilainen.
Kaameaa ajatuksenvirtaa, mutta olipa pakko saada ajatuksia edes vähän summattua.
Sanoisin siis, että olen valtavan onnellinen ja iloinen kuluneista viikoista, enkä malta odottaa jatkoa!