Ma armastan Tallinn.

PC194199.JPG

Kävin tiistaina nopealla päiväristeilyllä Tallinnassa, enkä yllättynyt yhtään, että ostoksia tarttui mukaan jälleen kerran niin paljon kuin vain suinkin jaksoin kantaa  ja Helsingin päässä satamassa oli vastassa vielä se lihaksikkaampi puoliskoni. Pääsin risteilemään Viking Linen klubihinnalla, jolla edestakaiset matkat maksoivat vain 14 euroa. Jokseenkin huvittavaa, että pääsen halvemmalla reissatessani kokonaan toiseen maahan kuin kotikaupunkiini Lohjalle.

Lähdin matkaan lähinnä halpojen viinipullojen perässä, mutta niin maista kuin laivalta löytyi muutakin. Tallinnassa kiersin tuttuun tapaan Bershkan ja Stradivariuksen. Lisäksi kävin Norde Centrumissa syömässä Hesen mega einen ja koluamassa läpi viime kerralla löytämäni outletin, joka myy mm. Vilan, Vero Modan ja Espritin vaatteita. Ostin vihdoin suurilierisen huopahatun, jollaista olen himoinnut muotilehtien sivuilla ja bloggareitten päissä, sekä ihastuttavan, viininpunaisen, pitkähihaisen mekon joulupäivän juhlintaa varten. Toivottavasti saan kuvattua ostokset joululoman aikana, rakastuin molempiin ensisilmäyksellä ja aivan älyttömästi!

Katsastin myös samaisessa kauppakeskuksessa sijaitsevat kolme kenkäkauppaa, joihin palaan varmasti alennusmyynneille. Kaupat olivat täynnä pitkävartisia saappaita niin matalina kuin korkeakorkoisina versioina. Suomesta on usein vaikea löytää täydellisillä koroilla varustettuja kenkiä, mutta virolaisnaiset hallitsevat korkokenkien käytön ehkäpä parhaiten maailmassa, joten valikoima on siellä todella kattava. Ah.

Maista lähti mukaan myös miehen viinat ja uudenvuoden skumpat sekä kolme Fazerin Must Leib -leipäpakettia. Minusta on hassua, että kyseistä leipää ei myydä ollenkaan Suomessa, vaikka se on Fazerin valmistama. Lisäksi Virossa leipä on ihan hullun halpaa, paketti maksaa 65 senttiä! Suunnittelin tekeväni leivistä uudeksivuodeksi lohitahnaleipäpaloja (vaikka on niitä tässä parin päivän aikana mennyt jo aamupalanakin).

Viking Linen laivoilla on luullakseni jatkuvana kampanjana tarjous, jossa sadan euron Tax-free-ostoksesta saa risteilylahjakortin. Pakkohan tämä hyöty oli taas käyttää, ja sain kerättyä ostoksia satasen edestä helposti kasaan. Tax-freestä lähti mukaan pari pulloa Freixenetin Mia-valkoviiniä (lemppari!), miehelle lonkerokoppa, deo-stick ja kasvorasva,  ja minulle nuo kuvassa näkyvät Essien top- ja base-coat. Kynsilakat maksoivat 11,60 €/kpl, eli sain lakat paljon halvemmalla kuin Suomessa. Täällä niiden hinta vaihtelee 15 euron molemmin puolin, joten nyt päätös kokeilla kaikkien hehkuttamia lakkoja oli helppo. Raportoin lakoista sitten muutaman käyttökerran jälkeen.

Nyt on siis taskussa lahjakortti, jolla pääsemme seilaamaan Tallinnaan parilla eurolla. Alennusmyyntejä odotamme molemmat kovasti, ja päätimmekin jättää joululahjat väliin ja viettää mieluummin kivan shoppailupäivän yhdessä. Toinen pääkaupunki aivan tuossa vieressä on kyllä kiva juttu, jota pitäisi muistaa hyödyntää useamminkin!

 

Muoti Meikki Matkat Ostokset

Yhteiskunnan pohjasakkaa.

nimetön.jpg

Kuten joskus olen maininnutkin, myyn työkseni Helsingin Sanomia. Aloitin nuo hommat jo yli vuosi sitten, heti Helsinkiin muuttaessani. Viime viikolla aloitin joulutyöt myös aikakauslehtien puhelinmyynnissä ja voin sanoa, että koen olevani tällä hetkellä se pohjimmaisista pohjimmainen yhteiskuntamme jäsen. Tai no, alapuolellani ovat vielä ne juopot ja sossupummit.

Hesarimyyjän työpaikat sijaitsevat lentokentällä sekä vaihtelevasti pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa, eli saan myydä sanomalehteä kasvokkain. Lentokentällä minulla on päälläni jakku ja korkkarit, kauppakeskuksissa ständimme on usein oikein laadukkaan näköinen ja Hesarin logo herättää yleisesti positiivisia ajatuksia. En siis tapaa kovin kamalia ihmisiä, eivätkä suomalaiset oikeastaan uskalla sanoa mitään pahaa päin naamaa. Varsinkaan, jos hymyilee nätisti.

Puhelimessa onkin sitten ihan eri meininki.

Olen tehnyt nyt kolme vuoroa, joiden aikana olen soittanut noin 350 puhelua. Näistä ehkä kolmasosaan on vastattu. Viisi kertaa olen saanut puhelimen korvaani, 14 kertaa minulta on tilattu lehti ja yhtenä kertana vain huudettu ja haukuttu.

Työ ei silti ole niin kurjaa kuin ajattelin. Usein ihmisten pelko puhelinmyyjiä kohtaan vain naurattaa, toisinaan tunnen toisessa päässä luuria olevaa tyyppiä kohtaan vain sääliä, ja välillä tilaukseen tyytyväinen asiakas saa oikeastaan minutkin hirmuisen hyvälle tuulelle. Vaikka siis mähän olen kyllä koko työvuoron oikeesti niiiin pirteä ja innoissani tästä myyntihommasta. Että pistetäänhän sullekin tää lukupaketti nyt tulemaan!

Myyn tällä hetkellä Tieteen Kuvalehteä, mutta yrityksessä kaupataan julkaisuja laidasta laitaan, yli lehtitalorajojen. Tajusin vasta pari kuukautta sitten eräässä tilanteessa, että tulevan ammattini kannaltahan lehtimyyjät ovat kultaakin kalliimpia, eikä minulle tulevaisuudessa riitä toimittajan töitä ilman heidän panostaan. Aika kovassakin asemassa työskentelevät toimittajanaiset ihmettelivät, että eikös se lehtien myyminen ole todella rankkaa, miten sä jaksat?

Myötätuntoani myyjiä kohtaan lisää se, että yrityksemme työntekijöiden keski-ikä on ehkä 17 vuotta. Reippaat koululaiset, jotka luultavasti asuvat vielä kotona ilman kummempia elinkustannuksia, tulevat koulupäivän jälkeen luukuttamaan lehtitilauksia. Ja saavat sitä luuria sitten korvaan.

Ymmärrän ihmisten äkäisyyden puhelinmyyjiä kohtaan, enkä itsekään aina jaksa olla ystävällinen näille suoraan paperista myyntipuhettaan lukeville tyrkyttäjille, mutta näitä hommia nyt hetken tehneenä ainakin yritän muistaa, että hei, joku kiva, työtään tekevä tyyppi siellä toisessa päässä vaan on.

 

Mukavaa maanantaita ja iloa työpäiviin vielä ennen joululomaa!

Puheenaiheet Työ Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta