Hihi. Katsokaapas, mitä minä tein aamulla miehen lähdettyä töihin. 

Rakastan joulua, jonkin hyvän odottamista, toiselle hyvän mielen tekemistä, lahjojen antamista ja ostamista, askartelua ja pieniä yllätyksiä. Toiselta salaa kasaan kyhätty joulukalenteri on kaikkea tätä, joten aamulla aikaisin herääminen ei haitannut yhtään, kun pääsin täyttämään lahjasäkkejä ja solmimaan niiden nyörejä.

En sentään koko kalenteria ole itse tehnyt, vaan ostanut sen muutama joulu sitten Tiimarista. Viime vuonna annoin miehelle Turku-vuotensa takia vain mukana kulkevan joulukalenteriarvan, mutta nyt halusin tehdä vielä jotain vähän kivempaa. Niinpä kaivoin pyykkipojat ja säkit kaapista, juoksin ympäri Kamppia yrittäen epätoivoisesti keksiä jokaiseen pussukkaan jotakin, ja tein tarkan listan pikkuyllätyksien järjestyksestä.

Kuinka vaikeaa miehelle olikaan keksiä kooltaan noin 5×5 senttisiä, hinnaltaan parin euron alittavia tavaroita! Ajattelin tehtävän olevan helppo, mutta kauppoja ja kioskeja kiertäessäni tajusin, että miehille ei myydä krääsää. Naisen joulukalenteriinhan kelpaisi mikä tahansa kynsilakasta korviksiin ja magneeteista muistilappuihin. Miehet eivät tarvitse mitään tuollaista pikkuista, ja vaikka oma mieheni usein yhtyy hömpötyksiini, en ehkä olisi uskonut hänen ilahtuvan esimerkiksi kuudesta timantti-magneetista, joita hypistelin Tigerissa…

Kyseinen kauppa oli muuten aivan täynnä kaikkea aivan ihanaa, enkä enää millään malttaisi odottaa omille lapsille joulukalenterien kyhäämistä. Oma äitini jaksoi keksiä vaikka mitä jännittävää minun ja siskon kalentereihin ja joulusukkiin, ja muistan joulunajan aina todella ihmeellisenä. Yhtenäkin jouluna sukistamme paljastui 24 päivän aikana kokonainen maatila eläimineen ja aitauksineen! 

Koska mies käy välillä täällä lueskelemassa, en voi vielä paljastaa keksintöjäni. Kerron sisällöstä vaikka jonkun toisen joulupostauksen yhteydessä, joita ensi kuussa tulee varmasti satelemalla. Joulufiilis iski eilen oikein kunnolla, vaikka ajattelin sen hiipuvan laimeammaksi ja laimeammaksi vuosien edetessä. Sieltä jostain kauppakeskuksen joululaulujen ja iloisen ihmisvilinän seasta se kuitenkin löytyi.

Ihan kohta on joulukuu. Lähden viettämään ensimmäisiä pikkujoulujani Turkuun, joten palailen vasta ensimmäisten luukkujen (tai säkkien) jo auettua.