Ladataan...
Elämänmeno

Reilu neljä kuukautta sitten tammikuun 26. päivä oli loskainen. Lunta oli hillittömät määrät ja mittari näytti nollaa. Leikittiin Pojan kanssa ulkona lumipallohippaa, otin niin paljon juoksuaskeleita kuin vain kykenin. Pikku vihlaisut - mitäs noista! Illalla vielä saunaan. En ollut kovin toiveikas, että vauva syntyisi ajallaan (laskettu päivä 27.1.), mutta Miehellä taas oli sellainen tunne, että se saattaisi syntyä lähipäivinä.

Illalla yhdeksän kymmenen aikoihin aloin tuntemaan pieniä suppareita, mutta en paljoa välittänyt, oli niitä tullut muinakin iltoina. Supistukset kuitenkin jatkuivat ja jatkuivat, ja kävinkin herättelemässä jo ajoissa Miestä, että nyt saattaisi sittenkin olla jotain tapahtumassa. Mies lähti viemään unenpöpperöistä Poikaa mummolle.

Yhtäkkiä supistukset olivat paljon kipeämmät. Mies halusi lähteä jo PHKS:ään, minä halusin käydä suihkussa ja laittaa hiukset. Kumpikaan ei kuulemma olisi tarpeellista Miehen mukaan. Suostuin taistelun jälkeen jättämään suihkun, koska olin käynyt saunassa, mutta hiuksia rupesin laittamaan. Olin päättänyt olla kotona mahdollisimman pitkään. Soitin kätilöllekin ja kysyin, onko jo pakko tulla kun Mies käskee :D No, siitä puhelustameni sitten se 20 minuuttia, kun itsekin olin jo valmis lähtemään.

Supistukset olivat aivan erilaisia kuin ensimmäisessä synnytyksessä. Pojan synnytyksessä supistukset tuntuivat alaselässä ja ne olivat lamaannuttavia: yritin vain olla mahdollisimman liikkumatta ja vaivuinkin jossain vaiheessa johonkin omaan maailmaan kipujeni kanssa. Toisessa synnytyksessä supistukset olivat sata kertaa pahemmat ja ne tuntuivat lonkissa ja etureisissä. En voinut olla hetkeäkään paikallaan. Käyrillä ollessanikin pyysin päästä istumaan tai seisomaan, sängyssä oleminen oli yhtä helvettiä.

Synnytys eteni nopeasti. Ehdimme kyllä hyvin toteuttamaan kaikki suunnittelemani kivunlievitysmenetelmät: allas, ilokaasu ja spinaali. Ensimmäiseksi hyppäsin altaaseen. Ei auttanut yhtään. Lähinnä kirosin ja huusin koko ajan Miehelle, että paljon se kello on ja milloin se kätilö tulee. Kätilö nimittäin lupasi tulla aina n. puolen tunnin päästä tsekkaamaan tilannetta. Jostain syystä en kehdannut soittaa kelloa, vaan odotin aina sen puoli tuntia. 

Altaasta hyppäsin ilokaasulle. Ei auttanut juuri yhtään. Kipu oli jotain aivan käsittämättömän helvetillistä. Luulin, että ensimmäinen synnytys olisi antanut osviittaa tähän toiseen, mutta ei se ollut lähellekään tällaista. Odotin tunnollisesti puolisen tuntia, että sain ilokaasun maksimille. Sen jälkeen sentään vähän jo nauratti. Vartin. Istuin sängynlaidalla, vedin kaasua ja heiluttelin jalkoja. Supistusten välissä kiroilin tai väänsin itkua.

Sain spinaalin. Ihanaa. Ensimmäisessä synnytyksessä olisi periaatteessa ollut mahdollista selviytyä ilman epiduraalia, koska en tajunnut mistään mitään. Nyt olin koko ajan sellaisella kärsimyksen tiellä, että ei yksinkertaisesti mitään maailman mahdollisuutta olla ilman puudutuksia. Synnytys oli edennyt ihan reippaasti, joten toiveitteni mukaan spinaali oli vaikuttamassa vielä ponnistusvaiheessakin. Olin sairaalaan astuttuani ruvennut heti tilittämään edellisen kerran ponnistusvaiheesta (37min), ja että kuinka helvetin kauhuissani olen. Onneksi mulla oli ehkä maailman paras kätilö, joka onnistui rauhoittelemaan ja toteuttamaan toiveeni. Kaiken muun paitsi sen ponnistusvaiheen suhteen. Kätilö oli nimittäin kaavaillut, että toinen lapsi syntyy yleensä niin paljon helpommin ja plaa plaa plaa.

Ponnistusvaihe kesti viisikymmentäneljä (54) minuuttia. Viisikymmentäneljä minuuttia mä yritin joka ikisellä lihaksella aivoista pikkuvarpaaseen pusertaa sitä vauvaa ulos, mutta ei se vaan halunnu tulla. Viisikymmentäneljä minuuttia on muuten tossa hommassa melko pitkä aika. Vauva vaan päättikin ryhtyä urheilemaan siinä synnytyksessä. Aikaisemmin olin ihmetellyt, että onpas rauhallinen vauva, kun öisin ei pyöri mahassa ollenkaan ja muutenkin vaisu kaveri Poikaan verrattuna. Synnytyksessä hän sitten pyöri ja hyöri, ja lopulta, kun kätilö rupesi viittaamaan episiotomiaan, kohta tässä on jotain apukeinoja otettava käyttöön (ja minä tulkitsin se imukupiksi ja rupesin huutamaan ei imukuppiaaaaaaaaa), hän vihdoin ja viimein syntyi virheasennossa. Vauva nostettiin heti syliin ja rinnalle, ja hän alkoi heti imemään hienosti.

Olin ihan poikki. Kuolemanväsynyt koko yön kestäneestä rupeamasta ja tunnin pituisesta loppuhuipennuksesta eli maratonista. En silti osastolle päästyäni voinut mitenkään ummistaa silmiäni, vaan oli ihan pakko vaan koko ajan tuijotella pientä tuhisijaa. Meidän toinen täydellinen vauva.

Ladataan...
Elämänmeno

Nämä aurinkoiset kelit ovat vieneet meidät pihalle. Sisällä käydään haukkaamassa välipalaa ja sitten taas äkkiä ulos - aina löytyy jotain tekemistä! Ja kun vauva on hereillä, laitetaan aurinkohattu päähän ja mennään yhdessä ihmettelemään, kun Poika suhaa pyörällä, kiipeilee rappusissa, pitää kukkakauppaa ja - eilisestä alkaen - hyppelehtii jääkylmällä kaivovedellä täytetyssä uima-altaassa.

Tekemistä riittää mullakin. Olen taas kevään tultua niin ihastunut meidän pihaan, että meinaan pakahtua. Kaikkea pitäis tehdä, istuttaa, kuopsuttaa... ja maalatakin. Pihakatos sai jo uuden maalipinnan, katsotaan ehdinkö vielä sutaista takapihan vajankin. 

Lopullinen hurahtaminen taitaa näkyä tässä.. Isä kävi rakentamassa mulle pienen kasvihuoneen. Tarkoitus olisi laittaa tomaatteja ja yrttejä sinne kasvamaan ja ne onkin jo hankittu. Yöt ovat vaan vielä niin kylmiä, että toistaiseksi olen tyytynyt ulkoiluttamaan taimia päivisin kasvihuoneessa. Kyllä, roudailen taimia edes takaisin ulkoeteisen ja kasvihuoneen väliä... mutta kun netissä sanottiin, että taimia pitää karaista ennen istuttamista :D

Kasvihuone on tehty mökin vanhoista ikkunoista, voi että miten söpö se on! Lempipuuhaani on myös vaihdella kukkia kasvihuoneen hyllyillä. Nyt siellä on pieni valkoinen orvokki vanhassa sokerikossa, omenapuun kukkia lasipurkissa ja kaksi pelargonia.

 

Ps. Jos haluat pysyä tiiviimmin meidän elämän menossa, klikkaa seuraajaksi Instassa heidink_ tai https://www.instagram.com/heidink_/

Ladataan...
Elämänmeno

Koska rakastan listoja, niin pitihän sitä minunkin kirjoittaa 12 sivuseikkaa aka asiaa minusta. Tämä onkin varmaan se ensimmäinen kohta, eli

1. Listat
Musta on parasta tehdä lista asioista,
joita pitää muistaa ottaa mukaan paikkaan X.
joita pitää ostaa kaupasta.
jotka pitää siivota ennen joulua.
jotka pitää siivota ennen kesälomaa.
jotka kutsutaan, leivotaan ja hankitaan juhliin/synttäreille.
joita, pitää ostaa ennen päiväkodin alkua syksyllä.
Meillä on myös Miehen kanssa yhteisiä listoja about kymmenen vuoden takaa, joissa on lueteltuna sanoja, jotka on niin ärsyttäviä, ettei niitä saa käyttää (mm. ahmia kirjallisuutta tai broisku) sekä luettelot toistemme ominaisuuksista (mun kohdalla lukee mm. ärtynyt iltapäivään mennessä).
Ja kaikki potenssiin kymmenen töissä, jossa saan tehdä miljoona listaa erinäisistä asioista ja aikatauluttaa ne. Ah, järjestelmällisyys!

2. Olen aina oikeassa
Ja turha tulla väittämään mitään muuta. Jos joskus erittäin harvoin olen väärässä, on tapahtunut inhimillinen erehdys, joka olisi sattunut kelle hyvänsä!

3. Olen tiukka mutsi
Meillä on paljon sääntöjä. Niin asiat kuin ihmisetkin pidetään ruodussa.

4. Sinkkuelämää I -leffa
Mikäli vain mahdollista, katson tän leffan bileillan jälkeisenä krapulapäivänä. Nukun puolet ajasta ja itken vähän. 

5. Pikku puutarhuri
En tosiaankaan osaa hoitaa kasveja tai edes tunnista mitä kaikkea meidän pihassa kasvaa, mutta leikin pikku puutarhuria puutarhahanskat ja pienet punaiset leikkurit kädessä ja katkon kaiken, mikä vain näyttää siltä, että se ehkä pitää leikata.

6. Kirsikat
On hyviä! En ymmärrä, miksi Suomessa ei myydä enemmän kirsikoilta maistuvia asioita. Lidlistä saa sentään kirsikkajogurttia (ai mitä herkkua). Iso puute on kirsikkajäätelö, joka on ehdottomasti lemppari jätskini! Italianreissulla myös Poika tykästyi kirsikan makuun. Ja Mies ei voi ymmärtää sitten millään kun me hihkutaan ilosta, jos jostain löytyy jotain kirsikan makuisena.

7. Toisto
Kun jotain sanaa toistaa monta kertaa (esim. kirsikka), se alkaa kuulostaa ihan oudolta, melkein järjettömältä, ja on pakko googlata, että onks sellasta sanaa oikeesti olemassa.

8. Aamut
Mä oon ehdottomasti aamuihminen. Aamuisin saa kaikkein eniten aikaan, on hauska puuhastella ja töissäkin olen tehokkaimmillani aamuisin. Yöllä kun tulee heräiltyä useamman kerran, lasken tunteja, milloin on aamu ja saan herätä. Nyt kotiaamuinakin herään usein 6-7 välillä, vaikka lapset heräävät useimmiten vasta 8-9 aikaan. 

9. Oikeinkirjoitus
En pysty lukemaan blogeja, joissa oikeinkirjoitus takkuaa pahasti. Erityisesti riepoo yhdyssanavirheet, jotkut pilkkuvirheet voin antaa anteeksi (mutta en yksinkertaisten perussääntöjen rikkomista). Olenhan FM pääaineena suomen kieli. Olen lepsumpi kuin ennen, mutta sisälläni asuu aina pieni kielipoliisi. Facebookissakin hyväksyn kyllä pilkkuvirheet ja puhekielen, mutta voi ärsytys, jos joku laittaa kirppisryhmään ostetaan tyttö vauvalle vaalean punaisia potku housuja mä nään niiiiiiin punasta. En voi miettiä muuta ku, et onks toi ihminen oikeesti noin tyhmä!

10. Vainoharhaisuus
Kun saan jonkun ajatuksen päähäni, en millään pysty laskemaan siitä irti. Pyörittelen sitä, makustelen, googlailen, mietin yöllä, ensimmäisenä aamulla, soitan äitille, laitan siskolle whatsappia, selitän treenikaverille, itken Miehelle ja puhun ajatuksissani Pojalle. Ja jos mahdollista, soitan lopuksi esim. neuvolaan, jossa mua kehotetaan nyt vain olemaan miettimättä asiaa seuraavaan vuorokauteen ennen kuin päästään th:n vastaanotolle, kun kaikki näyttäisi olevan kuitenkin ihan kunnossa. Näin tervettä.

11. Maito
En juo ikinä maitoa, en ole juonut lasillista sitten 1990-luvun puolivälin. Ajatuskin saa voimaan pahoin. Mun mielestä aikuiset, jotka juo maitoa, on jotenki vähän outoja. Olen jo pitkään miettinyt, että Suomessa on vähän vinksahtanutta tämä maitohypetys. Kerran Prismassa päivittelin ääneen, että pitää näköjään suomalaisella olla saatana kakskymmentäviis erilaista maustamatonta jogurttitörppöä, mistä valita. Vieressä oleva mies ilostui ja päivitteli samaa, kertoi että ulkomaalaiset käy Suomessa kaupassa kattomassa, että kuinka isot maitohyllyt täällä tarvitaan. Ja mä tiesin, että tässä on jotain takana. Ite voitte lukea kaiken täältä.

12. Jankutus
Kysyin Mieheltä, mitä keksisin 12. kohdaksi.

Ladataan...

Pages