Rakkautta ilmassa

Tällainen meidän makkarakäsi oli viiden kuukauden ikäisenä. Voi olla, että olen jäävi sanomaan, mutta melkoisen rakastettava söpöläinen. Nyt tuntuu, että meillä asuu jo iso poika, joka osaa yhtä hyvin pukea, syödä, kävellä ja puhua kuin kiukutella, uhmata ja huutaa ”typeryyyyyys”, jos asiat ei mene kuin hän itse haluaa.

Viisi kuukautta vanha hymyhuuli.

Eilen illalla olin pitkästä aikaa Pojan huoneessa, kun uni ei millään meinannut tulla silmään. Kun luulin Pojan jo nukahtaneen, yritin nousta ylös hiirenhiljaa. Pikkuinen pää kuitenkin kääntyi katsomaan ja kuiskaamaan:

”Äiti, älä mene vielä.”
”Äitinkin pitää mennä omaan sänkyyn jo nukkumaan.”
”Äiti, mä rakastan sua.”
”Mäkin rakastan sua. Sä oot äitin kaikkein rakkain.”
”Ja sä oot mun. Me ollaan meidän molempien kaikkein rakkaimpia.”

Molempien silmät ja sydämet oli täynnä puhdasta rakkautta.