Ei enää maanantaiaamuja!

Okei, pimeys on väistynyt – ainakin hetkeksi – mutta maanantaiaamua se ei tuntunut yhtään helppottavan. Vaatteet edelleen hujan hajan, ei mitään päälle pantavaa (tosin vaatteet ovat kasoina kellarissa kyllä kaikkina muinakin päivinä), kello menee nopeammin kuin muina aamuina, Poika ei herää, kitinää, ulinaa ja emmääää haluuu mihinkääää tyhmääää päiväkotiiiiiii…..

Melkein joka päivä Poika kysyy, mikä päivä nyt on, vaikka sillä ei sinänsä ole hänelle suurtakaan merkitystä. Aamulla kerroin, että maanantaihan se taas on.. Viiden minuutin päästä Poika unohti ja eli torstaita (joka on aikaisemmin ollut hänen lempipäivänsä, kunnes tänään lempipäiväksi muuttui lauantai), mutta mitäs väliä sillä. Päivä kun päivä. Ihan kaikkein parhaita on vaan mummipäivät kun ei tarvitse mennä päiväkotiin. Miettikääpä itse, jos maanantaita ei ikinä enää tulisi. Olisi vain päiviä. Niitä ihan peruspäiviä, kivoja päiviä, ja sitten superkivoja päiviä, viikonloppuja. Karkkipäiviä. Ei tylsiä ja paskamaisia maanantaiaamuja. 

Jospa huomenna kaikki olisi taas paremmin, kun on tiistai.