Päivän paras hetki

Mä olen aina ollut aamuihminen. Musta on ihanaa herätä ennen muita, keitellä kaffet ja puuhailla omiani. Se on vaan nykyään käynyt vähän vaikeaksi, kun lapset nyt vaan tuppaavat heräämään suht aikaisin viikonloppuisinkin, kun saisi luvan kanssa nukkua pidempään.

Viimeisen viikon olen kärsinyt nukahtamisongelmasta. Tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, tuskin viimeinenkään. Mä reagoin usein stressiin niin, että en saa illalla unta vaikka kuinka väsyttäisi. Ero edellisiin nukahtamisongelmiin on vain siinä, että MUA EI STRESSAA MIKÄÄN. Mä en vaan saa unta! Nyt kun tätä on jo näin monta iltaa mennyt, niin rupean jo alkuillasta toitottamaan itselleni (ja Miehelle): Mä en saa kuitenkaan unta. Mitä ”hyvää yötä”!!!!???? Miten tästä voisi tulla hyvä? Okei, olen ehkä ollut myös huonojen yöunien seurauksena vähän kiukuinen. Sitten kun vihdoin viimein olen nukahtanut joskus 1 yöllä, Poika on herättänyt ensin 4-5 aikaan kömpimällä viereen ja potkinut mut hereille viimeistään seitsemältä. 

Nyt kuulkaa eilen iltana, päätin jo lähtökohtaisesti, etten edes yritä nukkua. Virittelin itselleni pehmoisen pedin sohvalle, pimensin olkkarin niin paljon kuin se on mahdollista ja aloin katsomaan illan jalkapallo-ottelua. Nukahdin joskus klo 23 aikoihin. Neljältä aurinko alkoi kajastaa, ja keräsin kimpsut ja kampsut ja siirryin makuuhuoneen pimeyteen jatkamaan unia. Jossain välissä Poikakin könysi viereen ehkä 7 maissa, kun yritti saada mua nousemaan, mutta en antanut periksi. 

Olo on vallan ihana tällaisten yöunien jälkeen! Ei harmita yhtään, että ulkona näyttää taas harmaalta, Mies on menossa taas koko päiväksi jonnekin äänistyshommiin tai että kämppä on vähän sekaisin. Lisäbonuksena nimittäin Mies ja Poika nukkuvat vielä vaikka kello lähentelee yhdeksää, keitin kaffet ja sain kirjoittaa tämän rauhassa ja hiljaisuudessa. 

Ihanaa aamua rakkaat lukijat!