Elämänohjeita 21-vuotiaalle

Muiden blogistien puuhailuja kymmenen vuoden takaa on ollut niin mukava lueskella, että pitihän minunkin sitten kantaa korteni kekoon näissä muisteloissa. Vuosi 2004 oli minulle monessa suhteessa mullistavaa aikaa. Olin tuolloin 21-vuotias, niin kovin aikuinen. Heidi, ihan pentu sä oot vielä!

Työskentelin kaupassa ja sain juuri ja juuri kuukaudessa sen verran rahaa, että pystyin asumaan Lahden keskustassa yksiössä. Ylijääneillä rahoilla istuin baarissa ja join kaljaa tai kavereilla ja join kaljaa. Näistä ylijääneellä ajalla luin kiihkeästi yliopiston pääsykokeisiin. Voisit juoda vähän vähemmän, syödä terveellisemmin ja keskittyä paremmin. Please. Ja miksi sä et missään vaiheessa hakenut jonnekin muualle töihin, kun et yhtään viihtynyt?

Olin jo edellisenä vuonna hakenut Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Eila Kivikk’ahon runo oli niin käsittämätön, etten saanut analyysiini siitä lausettakaan. Kiitos Eila, että sait pääni käännettyä ja katseeni suunnattua muualle. Öh, ei kun, kiitos Heidi kun älysit itse, ettei susta tule kirjallisuustieteilijää. 

Pääainevalintani (suomen kieli) perustui seuraavaan: selasin kaikki humanistisen tiedekunnan oppaan alat läpi ja etsin sen, jossa voisin olla kaikkein paras. No, suomen kielen tilastot vaikuttivat helpoilta sisäänpääsyn kannalta ja okei, olin aina ollut aika hyvä äikässä. Sinne siis. Neljänneltä varasijalta minut hyväksyttiin Helsinkiin opiskelemaan. Olin vähän ihmeissäni, mutta helvetin onnellinen. Vähän laskelmoivaa, mutta hyvin hoidettu! Opiskelutekniikkasi oli aika surkea, mutta onneksi yliopistossa viimein ymmärsit miten opiskellaan. Ja pärjäsit muuten ihan älyttömän hyvin! Pääsit myös opiskelemaan sivuaineena sitä kovin ihailemaasi kirjallisuutta. Työelämää ajatellen, olisit voinut miettiä jotain vähän vähemmän humanistista hömppää sivuaineiksi..

Elokuussa 2004 muutin Helsinkiin. Koska olin saanut opiskelupaikan niin myöhään, HOASilla ei ollut tarjota kuin solukämppää Kontulasta. Melkein parasta, mitä mulle on ikinä tapahtunut! Puolen vuoden asumisen jälkeen kämppiksekseni muutti nimittäin Helsingin ajoilta yksi rakkaimmista ihmisistä, Anna. Anna oli mua monta vuotta nuorempi, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä – meistä kasvoi hirveän hyvät ystävät! Olisitte kuitenkin voineet juoda vähän vähemmän. Kontulan Komeetta EI ole hyvä paikka. Ja ne muuttavan kämppiksen ”tupareita” edeltävänä iltana juodut tequilat – Heidi, uudelle kämppikselle ei anna kovin hyvää kuvaa se kun könyät kotiin JO klo 23 baarista ympäripäissään ja oksennat. Well done… No, siitä kolmannesta kämppiksestä ei sitten koskaan tullutkaan meidän kaveria 🙂

Kiitos minulle vuodesta 2004. Teit monta hyvää päätöstä ja olit ahkera. Kiitos Annalle, että sattumalta muutit kämppiksekseni. Muistatko, kuinka me yhdessä opiskeltiin (sä opetit mulle kovasti venäjää), pelattiin lautapelejä yömyöhään, käytiin baareissa, syötiin nuudeleita, katottiin BigBrotheria,  itkettiin ja naurettiin. <3 Ehkä meidän tiet vielä kohtaa joskus tulevaisuudessa!

Lopuksi vielä ne elämänohjeet:

• Ole rohkea päätöksessäsi, että sinusta ei tule äidinkielenopettajaa. Usko, että sinusta voi tulla jotain muuta ja pidä se tähtäimessäsi.
• Uskalla olla oma itsesi, se riittää.
• Juo vähän vähemmän, syö vähän terveellisemmin. 
• Lopeta sitten kun -elämä ja elä nyt.