Kahvakuula-triathlon

Meillä oli tänään kahvakuula-tunnilla triathlon. Olen viime viikkoina käynyt vain korkeintaan kerran viikossa kahvakuulaamassa, joten olisin normaalisti ajatellut, että voihan perkele, emmäjaksa. Nyt mulla alkoi kuitenkin eilen talviloma, jonka olen päättänyt pyhittää urheilemiselle. Niinpä asenteeni olikin, että antaa palaa, mä teen mitä vaan – kipurajat rikki!

Yleensä kahvakuula-kisoissa kilpailulajina on biathlon, jossa liikkeinä on työntö ja tempaus. Molempia tehdään 10 minuuttia, jonka aikana saa kerran vaihtaa kättä. Meillä oli kuitenkin nyt triathlon – työntö, tempaus ja long cycle (LC) – jokaista liikettä 10 minuuttia putkeen, ei taukoja väleissä, mutta kättä sai vaihtaa miten halusi. Lepoa ei siis ollut tiedossa puoleen tuntiin, ellei sitten pidä lepona sitä, että pitää kuulaa esim. tempauksessa hetken aikaa yläilmoissa. Kisoissa saa levätä näin max. 5 sekuntia.

Lähdin liikkeelle 12-kiloisella ja ajattelin, että hätätapauksessa voin jossain välissä vaihtaa kymppiin, jos on ihan pakko. Työntö meni aika kevyesti ja tein noin 140 toistoa kymmenen minuutin aikana. Tempaus alkoi takkuamaan. Vaikka kuinka yritin käyttää mahdollisimman paljon jalkoja, niin aina vaan kädet väsyivät. Noin kahdeksan minuutin tempausurakan jälkeen pidin muutaman sekunnin lepoja, että sain ravisteltua toista kättä. Tempauksia sain tehtyä noin 120 kymmenessä minuutissa. Tempauksen jälkeen LC tuntui aluksi tosi rennolta. Ajattelin jo, että hahhaa, vitsi mä oon hyvä, täähän menee kevyesti, kunnes jäljellä oli 4-5 viimeistä minuuttia. Jalkapohjiin koski, kurkku oli rutikuiva, pohkeet oli ihan poikki (käsistä puhumattakaan). Ei meinannut millään enää nousta yhtään. Sain tehtyä LC:tä vain noin 7 toistoa minuutissa, eli noin 70 toistoa kymmenessä minuutissa. Viimeisten minuuttien aikana jo vähän huijasin (lepäsin) ja tein vain noin neljä toistoa. 

Yhteensä siis pelkkää työtä 30 minuuttia, 338 toistoa. Ihan hyvä urheiluloman alku!