Kahvakuulaa kasvavan mahan kanssa

Kävin eilen ensimmäistä kertaa kesätauon jälkeen kahvakuulaamassa. Etenkin iltaisin maha on kasvanut melko isoihin mittasuhteisiin, eikä ainakaan tiukemmassa paidassa kenellekään jää epäselväksi, että raskaana ollaan. Salilla tulikin ensimmäisenä tuttu vetäjä kättelemään, meinasitko poikia? En voinut muuta kuin nauraa, että näin on tainnut päästä käymään.

En ole kovin perillä tarkoista päivistä, missä tämän mahan kanssa mennään, mutta sen verran olen seurannut, että 16. raskausviikko ainakin on menossa. Saattaa olla juuri kääntymässä 17. viikoksi. Pojasta mun mielestä maha ei ollut vielä näissä mittasuhteissa tähän aikaan, mutta minkäs tälle mahtaa.

Mutta nyt siihen kahvakuulaan. Otin kevyehköt kuulat käyttöön (10 kg ja 12 kg) jo ihan senkin takia, etten ole pitkään aikaan kuulannut. No, kyllä mää sen 14-kiloisenkin raahasin siihen paikalleni ja lopputunnista uskaltauduin silläkin kokeilemaan long cycleä. Hyvin kulki 🙂

Pahinta tunnin aikana taisi olla lämmittely hyppynaruilla…. Vuorojaloin se onnistui jotenkuten, mutta ns. tavallisesti hyppien – auts!

Tunti oli melko tekniikkapainotteinen, eikä mikään ultimate-rääkki, joten suoriuduin mun mielestä kaikesta yllättävän hyvin. Etuheilautus, rinnalleveto ja työntö kulki melkein kuin ennenkin. Ehkä räkissä pitäminen tuntui vähän hassulta, kun en oikein tiennyt mihin olisin kyynärpäälläni nojannut. Työntö oli kevyttä kuin mikä, sitä pystyy tekemään varmasti vielä pitkää. 

Mikäli tässä olotilassa ei vähään aikaan ilmene muutoksia, pystyn varmaan ihan mukavasti käymään kuulaamassa. Jalat oli muuten illalla ihan poikki, eli olin jotain tehnyt oikeinkin 😉 Ongelmaksi saattaa tietysti muodostua se, että mieli haluis enemmän kuin keho antaa tehdä – etenkin kun treenikaverit on lähinnä niitä jatkuvasti itseään haastavia megakuulaajia! Jos en väärin muista, niin jossain välissä pitänee niitä sykkeitäkin alkaa seuraamaan…