Kolme vuotta sitten syntyi Poika

Lauantai-iltapäivänä 17.9.2011 klo 15.39 syntyi maailmaan meidän suloinen, ruttunaamainen Poika. Rakastuin ensisilmäyksellä.

Ensimmäisiä viikkoja varjosti imetysongelmat, mutta pian päästiin hyvään vauhtiin. Niin hyvään, että Poika söi jatkuvasti tunnin parin välein yötä päivää. Huhhuh. Kolmen-neljänkuukauden ikäisenä alkoi ensimmäiset merkit Pojan temperamentista: rintaraivo. Taistelin vielä kuukauden pari, mutta sitten luovutin. Alkoi onnellinen arki, kun Pojalla oli maha täynnä ja äitikin sai välillä nukkua.

Vuoden ikäisenä Poika oli maailman aurinkoisin, hyväntuulisin, puheliain, sekä hyvin nukkuva ja kävelevä tyyppi. Muistan, että Poika kävi aina klo 19 iltaisin nukkumaan ja heräsi klo 7. Elämä oli varsin mukavaa ja helppoa 🙂

Temperamentti alkoi pikku hiljaa voimistumaan 1,5-vuoden ikäisenä. Yhtäkkiä nukkumaanmeno ei ollutkaan enää mukava asia. Poika kiipesi jatkuvasti pinnasängystä pois. Sänkyä korotettiin, mutta vähitellen sekään ei tainnut enää auttaa. Pikkuinen piti siirtää isojen poikien sänkyyn!

Alle kaksivuotiaana Poika osasi jo puhua pitkiä lauseita, laulaa lauluja, muisti numerot 1-10 ja oppi muutenkin uusia juttuja alta aikayksikön. Päiväkodissa ihmettelivät, miten tyyppi onkin noin välkky 🙂 Kaksivuotiaana alkoi kuitenkin myös kunnon uhmakaudet. Onneksi ne Pojalla olleet aina lyhyitä, vaikkakin intensiivisiä, jaksoja. Pari viikkoa menee kiukutellessa, mutta sen jälkeen on taas kuukauden ajan leppoisaa. Sen verran kovapäistä sorttia kuitenkin, että mieluiten luovin kuin alan vääntämään jokaisesta pikku asiasta kättä. Meillä on helpottanut aina se, että on annettu kaksi vaihtoehtoa, joista saa valita. Myös tunteiden sanottaminen on meillä käytössä ollut metodi.

Synttärisankari on nykyään intohimoinen legoilla rakentaja.

Nyt 3-vuotiaana Pojan uhmakaudet vaihtelevat. Hänellä on selvästi jo käsitys oikeasta ja väärästä, ja kiukuttelut aiheuttavat hänelle tunnontuskia. Poika on alkanut leikkimään ihan itsekseen. Aikaisemmin hän tarvitsi aina aikuisen tai kaverin leikkiin mukaan, mutta nyt kun legobuumi on päässyt meilläkin valloilleen, Poika leikkii itsekseenkin jo pitkiä aikoja. Poika muistelee asioita ja osaa ajatuskuvion jos meillä olisi omakotitalo, meillä voisi olla oma trampoliini.

Tänään aamulla, kun herätin Poikaa, onnittelin syntymäpäiväsankaria.

”Kiitos, äiti, kiitos, että sä sanoit mulle noin.” *halaus