Odotus
Nyt täytyy sanoa, että alkaa rassaamaan tämä odotus! Miksi näyttää siltä, että muut saa suurin piirtein pidätellä sitä vauvaa sisällään, ettei syntyisi ennen aikojaan. Meillä taas suvun naiset kärvistelevät melkein sen kaksi viikkoa vielä lasketun ajan jälkeen, ennen kuin vauvat suvaitsevat ilmestyä maailmaan.
Poika syntyi vasta 41+4. Tulevan vauvan laskettu aika on 27.1. Ei, ei, ei – mä en kestä, jos tää syntyy vasta helmikuussa! Siis jo sen takia, että sitten mä olen hengaillut kotona puolitoista kuukautta ns. tyhjän panttina. Mä en keksi täällä enää mitään tekemistä.
Mä oon jo siivonnut, tehnyt sata palapeliä, katsonut kohta Frendit alusta loppuun, hinkannut, puunannut, silittänyt, pakannut sairaalakassiin suklaalevyn lisäksi shampoon ja imetysliivit, pelannut n. 398 Afrikan tähteä, 17 Monopoly junior -peliä ja PS2:lla ihan surkeilla grafiikoilla Chicken Littleä, leiponut joka toinen päivä, tehnyt ruokaa ja kolannut tarvittaessa lunta. Perjantaina kävin seurakunnan avoimessa kerhossa, kun oltiin Pojan kanssa hengailtu about 3 päivää sisätiloissa hirveitten pakkasten takia. Mä en edes kuulu kirkkoon.
Kävikö jo selväksi, että mä en oikein jaksaisi enää odottaa?
Keksin kuitenkin eilen hienon selityksen, miksi mun täytyy odottaa. Mä olen tässä viimeiset 3-4 viikkoa ollut aika paniikissa tulevasta synnytyksestä. Esikoisen kanssa se tuntui olevan jotenkin helpompaa. Toki jännitti silloinkin, mutta sitä ei yhtään tiennyt, mitä odottaa. Nyt kun kuvio on jollain tavalla tiedossa, niin löydän Pojan syntymästä vain niitä hirveitä kohtia, joita en haluaisi ikinä kokea uudestaan. Puhun sellaisesta infernaalisesta kivusta, joka saatiin aikaiseksi puhkaisemalla kalvot ja laittamalla oksitosiinin tippumaan. En voi sanoa vajonneeni johonkin siistiin synnytysregressioon vaan paloin helvetin tulessa, poissa tästä maailmasta, täysin kykenemätön puhumaan tai liikkumaan, en saanut edes silmiä auki. Toiset painajaiset liittyvät ponnistusvaiheeseen sekä osastolla olemiseen. Enkä tiedä ketään toista ensisynnyttäjää, jolla olisi ollut niin kauheat jälkisupistukset. Mulla ei se synnytys lopu lähellekään vauvan syntymään vaan ehkä vasta parin viikon päästä siitä kipeät supistukset ihan oikeasti loppuu. No niin, koska odotettavissa on melko v-mäiset ajat (ja nyt kun mä tiedän tämän), saanen odottaa vielä pitkälle lasketun ajan yli: siinä vaiheessa kun 42. raskausviikko on aluillaan, olen varmasti valmis jo mihin tahansa kidutuskammioihin kunhan vaan tämä vauva saadaan pihalle!
Mut siihen asti.