Pojan odottamisesta muistan erityisen hyvin ihanan keskiraskauden. Alkuraskauden jännitykset ja etovat olot olivat takana, jaksoin käydä jumpalla, nukuin kuin tukki ja elin ihanassa raskausuntuvapilvessä. Erityisesti nukkuminen oli parasta. Olen ollut sellainen huono nukkuja, niin tuntui ihanalta, että tunnin parin päikkäreittenkin jälkeen sain hyvin unta jo yhdeksältä ja saatoin nukkua kymmenen tunnin yöunia. Siksi oikeastaan haaveilinkin vielä joskus olevani raskaana – nukuin ihan älyttömän hyvin koko raskauden ajan.

Tämä toinen raskaus on ollut jotain ihan muuta.

Alkuraskaus meni jossain sumussa, en oikein muista siitä enää mitään. Taisi olla töissä aikamoista haipakkaa ennen kesälomia. Sen muistan, että odotin koko ajan, että olisipa jo se ihana keskiraskaus. Nyt se (kai) on. Erona ensimmäiseen raskauteen, en ole oikeastaan tässä toisessa ehtinyt kummoisesti keskittymään raskaana olemiseen tai vauvan tulemiseen. Lasken välillä vau.fi:n laskurilla, millä viikoilla olenkaan.. Joka tapauksessa, raskausviikko 20 on ylittynyt joitain viikkoja sitten, joten keskiraskautta tässä elellään.

Mutta ei ole yhtään ihanaa. Päinvastoin. On tyhmää! 

En saa nukuttua. Nukun pienissä pätkissä, heräilen koko ajan. Olen jo monta viikkoa nukkunut noin 6-7 tunnin repaleisia yöunia. Väsyttää, mutta uni ei tule tai herään aamuisin jo reilusti ennen kellon soimista.

Kun väsyttää, ei jaksa oikein urheilla. Ei jaksa leikkiä Pojan kanssa. Kiukuttaa. Suutun pikku asioista. Huudan.

Töissä väsyneenä ahdistaa. Yritän olla tehokas, mutta kun työmäärä on kasvanut niin suureksi, että vaikka pitäisin viikon sähköpostia kiinni, en ehtisi vastaamaan kaikkiin vanhoihin viesteihin ja hoitamaan muita töitä, tuntuu mahdottomalta selvitä vaikka olisi kuinka tehokas. Ja väsyttää. Keskipäivällä nojaan työpöytään ja pidän muutaman minuutin silmiä kiinni, ettei kirvelisi niin paljon.

Kotona haluaisin vain rojahtaa sohvalle ja olla yksin. Ärsyttää kaikki.

Sitten on pakko selata eri medioita ja Facebookia ja ahdistua lisää. Koko keskiraskaus on ollut yhtä ahdistusta. Väsymys ja hormonit liitettyinä huonoihin uutisiin. Voisinpa nukkua tämän ajan yli. Itkettää. Tässä tämänhetkinen ahdistuksen top10.

1. Hallitus. Tehkää ”uudistuksia”, ymmärrän. Tällaiselle tavalliselle pulliaiselle, jolla on hirveesti asuntolainoja ja kohta kaksi pientä lasta, nuo leikkaukset tuntuu sekä lompakossa että sydämessä. Mutta kun mä haluan mun lapsille ihan tavalliset mahdollisuudet menestyä koulussa. Siihen riittäisi se, että päivähoidon ja koulujen luokkakokoja ei kasvateta älyttömyyksiin. Vai ajetaanko tämä maa siihen, että tänne tulee yksityisiä kouluja, joissa rikkaiden lapset saa rauhassa opiskella. En edes uskalla ajatella, mitä päivähoitomaksuille tapahtuu. Näillä tuloilla olemme jo korkeimmassa maksuluokassa. En tiedä, onko meillä varaa maksaa enempää.

2. Tulot. Yritän laskea, miten pärjäämme vanhempainvapaan. Ei auta, että tulot ovat parin viime vuoden aika nousseet, kun juuri vuonna 2013, josta KELA tuon laskee, vaihdoin työpaikkaa Helsingistä Lahteen ja hyväksyin roiman palkanalennuksen. Ja pidin palkattoman kesäloman. Olisi pitänyt tulla muutama kuukausi myöhemmin raskaaksi, niin saisin monta sataa enemmän. Toki olen iloinen, että saan edes jotain.

3. Kaksi edellistä yhdistettynä. Yritän miettiä, miten pärjäämme kun palaan takaisin töihin ja maksamme päivähoitomaksuja kahdesta lapsesta.

4. Mietin, mistä voisimme tinkiä, että ei ainakaan tätä taloa tarvitsisi myydä.

5. Kuinka lihavaksi tässä voi vielä kasvaa?

6. Pakolaiset ja keskustelut aiheesta (erityisesti FB:n Lahti-ryhmässä). Pelottaa, millaisten idioottien keskellä sitä asuukaan. Ihmetyttää ihmisten ymmärtämättömyys, huono medialukutaito ja epäinhimillisyys. 

7. Meneekö tää kaikki ohi? Loppuuko tämä vatvominen, valvominen ja vituttaminen?

8. Kaapissa on yli kaksi kiloa karkkia (älkää kysykö miksi). Yritän olla syömättä, mutta kaikki roti on hävinnyt jonnekin. Popsin joka ilta kourallisen irtokarkkeja. Ja sitten ahdistaa. En uskalla mennä vaa’alle.

9. En ole yhtään valmistautunut vauvan tuloon. Milloin ehdin miettimään vauvaa? Olen jo lähtökohtaisesti paska äiti. Kuka äiti ei mieti tulevaa vauvaa???? Vatvon jotain hallituksen ”päätöksiä” (milloin ne muka edes ihan oikeasti päättävät jotain), enkä mieti vauvaa. Mikä mua vaivaa? Oonko mä seonnut lopullisesti?

10. Työt. Tavallaan ahdistaa, ettei mun tilalle tule ketään äitiysloman sijaista. Mut sit tavallaan sekin ahdistaisi, jos tulisi. Tähän ei ole hyvää ratkaisua. Mä en halua, että kukaan hoitaa mun töitä! Ne on mun asiakkaat! Tyhmää jäädä töistä pois. Mut sit kuitenkaan en halua tulla heti vanhempainvapaan jälkeen takaisin. Mikään ei oo hyvä.

Ei tää oo tervettä, sanokaa et tää menee ohi!