Olen lukenut blogeista ja kokenut itsekin sen, kun itse odotat (minun tapauksessa hieman epävarmana ja toisinaan jopa kauhusta kankeana) lasta ja tulevaa koitosta, synnytystä. Ympäriltä alkaa kuulua kauhutarinoita serkun kaiman kummista, jonka istukka ei irronnut ennen kuin kolme kätilöä oli pumppaamassa ja repimässä sitä, imukuppisynnytyksistä, kolme metriä pitkistä episiotomialeikkauksista ja siitä, kuinka seuraavat vuodet silmäpussit tulevat roikkumaan polvissa, tukka hassottaa ja elämä on pelkkiä paskavaippoja. Niin ja ne rinnat! Ne joko paisuu meloneiksi, eikä palaudu ikinä, tai lässähtää teepusseiksi. En jaksa edes mennä itse imetykseen. Joka tapauksessa, elämä on fyysisesti ja henkisesti kutakuinkin pilalla, ainakin pari kolme vuotta.
Nyt kun me olemme avoimesti tunnustaneet haaveilevamme rintamamiestalosta, ympäristöstä alkaa kuulumaan lähes vastaavia kauhutarinoita. Tämä menee jo vähän koomiseksi. Rintamamiestalon omistajia kohtaavat keskustelututkimukseni perusteella:
- home
- epäkäytännöllinen huonejärjestys ja koti
- pieni keittiö
- kymppitonnien putkiremontti
- kymppitonnien sähköremontti
- kymppitonnien ikkunaremontti
- kymppitonnien salaojitus
- kymppitonnien ulkoverhouksen uusiminen
- huonot, väärät tai vanhat eristykset
- jatkuvat, ikuiset remontit – talo ei ikinä ole ns. valmis
- hirvittävä riski, ihan joka tapauksessa.
Nämä siis ihan väistämättä, vaikka taloa olisikin jo remontoitu nykyisten omistajien toimesta 🙂 Jotenkin hassua, kun aika moni (ilmeisesti kohtuullisen onnellinenkin) perhe edelleen vaan asuu noissa rötisköissä, joista ei taloiksi ole eikä tule. Remontteihin kuluva raha on tietysti myös kaikkien huolen aiheena.
Totta kai vanha talo tarvitsee kunnostusta ja huolenpitoa.
Ehkä tunnin keskustelun päätteeksi saa kuulla, että onhan niissä oma tunnelmansa, JOS sen saa laitettua kuntoon. Samalla ilmeellä kuin nukkuu se sitten 15-vuotiaana viimeistään omassa sängyssä.
Huvittavaa. Siis noin niin kuin ilmiönä: Miksi ihmiset alkavat kertoa ensimmäisenä negatiivisia ja/tai pelottavia asioita, jotain mikä voi mennä pieleen? Miksi ihminen ei pysty ensin näkemään jotain hyvää, kivaa ja positiivista? 🙂
