Kävin perjantai-iltana normaalia myöhempään nukkumaan. Mies oli juhlimassa, joten vietettiin Pojan kanssa laatuaikaa kahteenpekkaan. Saunan jälkeen Poika onneksi simahtaa aika nopeasti (ot: Onkohan simahtaa-sana peräisin Vapun jälkeisestä väsymyksestä, joka johtuu liiallisesta siman nauttimisesta?), joten vapauduin jo yhdeksän pintaan. Olin sopinut puhelintreffit kaverin kanssa yhdeksän jälkeen – PUHELINTREFFIT! On se, kun ihmisten aikataulut ovat jo niin tiukkoja, että aika puhelimessa puhumiseenkin sovitaan etukäteen…. No ei, kaveri kun on vuorotyössä ja itse toimistorottana, niin välillä se menee näin 🙂

Tunnin lärpättelyn jälkeen katselin vielä Sinkkuelämää ja muuta laatuohjelmaa tv:stä, kunnes siirryin sängynpuolelle. Vähän ennen puolta yötä vasta laitoin valot pois ja sain unen päästä kiinni. Herätäkseni joskus yöllä kuuntelemaan korviahuumaavaa karjuntaa Pojan huoneesta.

Yleensä Poika huutelee äitiä tai isiä sängystään, mutta ei nyt varsinaisesti itke. Tällä kertaa itku oli hätäistä ja kiirehdin katsomaan, mikä hätänä. Otin Pojan viereen nukkumaan, ja siihen hän rauhoittukin nopeasti. Unia jatkettiin seitsemään.

Aamulla kysyin Pojalta, mikä yöllä oli hätänä. 

Poika: ”Minä säikähdin. [Tähän väliin kysyn, että mitä hää säikähti.] No kun minä kävin nukkumaan, ja äiti oli siinä, ja sitten kun minä nukahdin, niin minä jäin sinne omaan sänkyyn nukkumaan ja äiti meni pois ja sitten isi oli juhlimassa ja isi oli tullut kotiin ja minä nukuin omassa sängyssä ja sitten isi pierasi ja minä säikähdin. [Mies nukkui sohvalla, Pojan huoneen vieressä.]”

Näillä unilla pieruhuumori toimii aina!