Tämän haluan muistaa

Vaikka reilu kuukausi sitten olin valmis marssimaan takaisin töihin siltä istumalta, nyt mieli on toinen. Yhtäkkiä huomaan ajan kuluneen hirveää vauhtia, vauva tuntuu kasvavan silmissä ja kohta on jo kesä. 

Samaan aikaan olen yhteydessä päiväkotiin. Pojan pitää aloittaa elokuussa, jotta saamme pitää paikan tutussa päikyssä. Toivottavasti Tyttökin pääsee aikanaan samaan paikkaan. Ja silloin se iskee tajuntaan: tämä aika on vain kerran. Olen vain kerran kotona näiden lasten kanssa. Ja aika menee ihan liian nopeasti! 

hiirenkorvat.jpg

Haluan muistaa aamujen hiljaisuuden, kun lapset nukkuvat. Ja ne aurinkoiset kasvot kun he heräävät ja näkevät minut. Voi kun he olisivat aina niin iloisia minut nähdessään!

IMG_2862.jpg

Haluan muistaa Pojan keräämät kukkakimput, ötökkäpurkit ja ilon, kun voi astella paljain varpain pihalla. Ei ole kiire minnekään. 

IMG_2870.jpg

Haluan muistaa vauvan suuret silmät kun hän ihmettelee maailmaa. Ihan kuin hän katsoisi kaikkea hämmästyneenä, että tällaistakin!

kukka.jpg

Haluan muistaa jokaisen hetken, auringonpaisteen, jäätelöstä tahmaiset kädet, vinossa viipottavan lippahatun, pulleat vauvan jalat, kauppaleikit ja iltasaunat. 

 

Me eletään kerrankin hetkeä, kun ei ole kiire minnekään. Vihdoin osaan nauttia siitä. Haluan muistaa siitä jokaisen pienen osan, vivahteen. Se kesä kun me vaan oltiin. Se kesä kun lapset oli pieniä ja mä olin kotona. Se kesä kun me syötiin joka päivä jäätelöä, ja vauvankin huulille sipaistiin vähän maistiaisia. Se kesä.

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe vanhemmuus

Imetys ja raskauskilot

Laajamittaisen tutkimukseni tulokset imetyksen ja raskauskilojen yhteistyöstä ovat julkaisukelpoiset! Tutkimuksen aineistona on yhden naisen kahden raskauden jälkeiset havainnot sekä kaksplus.fi- ja vauva.fi-keskustelupalstojen sadat, jollei tuhannet, äidit. Mukana on faktaa myös Imetyksen tuki -fb-keskusteluista.

Tulos 1.
Imetys/synnytys pudottaa äidin raskauskilot (määrästä huolimatta) melkein heti synnytyksen jälkeen lähtötilanteeseen. You lucky bustards! Ensimmäisen lapsen kohdalla itsellekin kävi aika lailla näin. Ei mennyt kuin ehkä 4-6 viikkoa, kun puntarin viisari alkoi osoittamaan lähelle normipainoa. En ole kuitenkaan ihan varma, johtuiko painon pudotus imettämisestä vai siitä, että en ehtinyt tai muuten vain syönyt mitään järkevää. Vauva oli neuvolan mukaan ”haastava”. Joillain vauvan kasvaessa imetys kuihduttaa äitiä jo liiankin ”vaikka syön suklaalevyn joka ilta”, kirjoittaa turhan moni tähän ryhmään kuuluva laiheliini. Arghhh, mulleki suklaata!

Tulos 2.
Imetys pudottaa ehkä hieman kiloja, pikku hiljaa, mutta viimeiset kilot ovat tuskan takana. Tällä toisella kierroksella taidan kuulua tähän ryhmään. Olen saanut noin 10kg pudotettua ensimmäisen 3 kuukauden aikana. Ne kaikki taisi lähteä kuukaudessa. Sen jälkeen: nada. Ei tapahdu yhtään mitään, ehkä kilo korkeintaan on lähtenyt – ja olen alkanut urheilemaan enemmän, syön terveellisesti, vähentänyt herkkuja tuntuvasti. Ja täysimetän. Teen noin 4-5 kertaa viikossa treeniä joko kahvakuulatunnilla, lenkillä tai kellarissa itsekseen käsipainojen ja kuulan kanssa. Syön pääasiassa salaattia, kananmunia, kanaa, rahkaa, marjoja, hedelmiä… (No tunnustetaan nyt, että viime viikolla tuli muutama jätski syötyä näillä helteillä…) Ja sen lisäksi aktiivisuusranneke näyttää, että askeleita päivän aikana tulee 10 000 – 15 000. Niin, siis kaikella logiikalla mun pitäisi laihtua. Jos kulutus on päivässä 2000-2500 kcal (Polar Loopin mukaan) ja siihen imetyksen kulutus päälle n. 300-500kcal, kulutan parhaimmillani 3000 kcal. Valitettavasti sillä ei näytä olevan merkitystä syönkö enemmän vai vähemmän herkkuja, pitsaa vai ituja, nää kilot on tässä. Pitänee odottaa imetyksen loppua, sitä ennen en rupea enempää kiloja pudottelemaan. Ehkä jotkut hormonit pitävät kiloista kiinni, jotta maidon tulo on taattu jatkossakin? Laajemmissa tutkimuksissa koehenkilöillä paino on pudonnut imetyksen lopettamisen jälkeen ”itsekseen”. Wish me luck!

Tulos 3.
Imetys lihottaa. En tiennyt ennen tutkimukseen tarttumista, että joitain äitejä imettäminen (imetyshormonit?) lihottaa! Paino saattaa synnytyksen jälkeen ensin tippua lähelle lähtölukemia, mutta imetyksen kiihtyessä kiloja kertyy jopa kymmenen – vaikka tekisi mitä. Kun imetys loppuu, kilotkin lähtevät hiljalleen. 

 

Lopputulemana: edes terveellisillä elämäntavoilla on vaikea vaikuttaa siihen, lähteekö raskauskilot itsekseen imettämällä vai ei. Äidit eivät itse voi vaikuttaa siihen.

Ja kyllä, maailmassa on pahempiakin asioita kuin kilot, kuten nälänhätä, sota ja tilliliha.

 

hyvinvointi terveys liikunta raskaus-ja-synnytys