Kun joulukuussa alkoi muutto ja taloprojekti, aika ei kerta kaikkiaan riittänyt enää jumpassa ravaamiseen. Ja ehkä olin vähän kyllästynytkin. Toki liikkumaan teki aina välillä mieli, mutta eniten sen takia, että pääsisi vähäksi aikaa pois hullunmyllystä, jota remontiksikin kutsutaan. Nyt kun tahti on hieman hiljentynyt, olen palaillut myös liikunnan pariin. Tällä kertaa ilman minkäänlaisia suunnitelmia.

Alku oli tahmeaa. Mikään ei oikein huvittanut. No, jotain oli kuitenkin tehtävä (onhan kesäkin jo kohta ovella).

Nyt kuitenkin ryhdyin miettimään, että edelleen mulla on sellainen olo, kun en olisi aloittanut urheilua. Vaan olenpas! Olen viimeisen parin kolmen viikon aikana käynyt kahvakuulassa tekemässä tunnin jalkatreenin. Parilla muulla kahvakuulatreenikerralla harjoittelimme uutta tekniikkaa, jonka opin oikeastaan ihan hyvin. Olen käynyt kaksi kertaa lenkillä ja tutustunut uusiin lenkkeilymaastoihin. Kahden viimeisen viikon aikana olen myös zumbannut, mitä en ole tehnyt varmaan vuoteen. Olen siinä edelleen auttamattoman huono ja vatkaus ei vaan multa luonnistu, mutta hauskaa se on! Viime viikolla eksyin kuntopotkunyrkkeilyynkin, jossa oli tapahtunut ohjaajanvaihdos. Tunnista olikin tullut nyrkkeilytunti, jonka alussa ohjaaja tarkisti, että olihan kaikilla hammassuojat mukana. No, mulla ei ollut. Silti tulin kotiin nenä ja hampaat suorassa (vain koska tunnilla sattui olemaan muutama muukin nainen, joiden kanssa ottelu ei ollut niin kovin totista – eikä tosin saanut ollakaan ilman suojavarusteita). Hauskaa! Ai niin, ja silloin tällöin meillä on ollut kortteliliigan pelejä eli salibandyäkin on tullut pelattua. Lasketaanhan lumityötkin liikunnaksi?

Olen siis urheillut ihan kiitettävästi, noin neljät treenit viikossa. Tämä olo johtuukin siitä, että mulla ei aamulla eikä päivällä ole suurin piirtein minkään maan käsitystä siitä, olenko illalla menossa urheilemaan vai en, ja jos, niin minne – se vasta iso mysteeri onkin! Saatan päivän aikana vilkaista tarjontaa, mitä illalla vois olla, mutta en lotkauta korvaani sen enempää. Tämä ihana valinnanvapaus! Voin valita joka päivä, mennäkö vai eikö mennä. Jos päivä on kertakaikkisen karmea ja Pojallakin on halipula, niin pöh, jään paljon mieluummin rakentelemaan legoautoja kotiin. Seuraavana päivänä pistän sitten kamppeet kasaan ja suuntaan sattumanvaraisesti jollekin tunnille, mikä nyt sattuu juuri sillä hetkellä kiinnostamaan. 

Aikaisemmin mulla on ollut melko tarkat suunnitelmat viikosta toiseen. Nyt on ihanaa, kun saa valita! Elämä on jotenkin tosi paljon helpompaa ja liikunta tuntuu taas ihanalta 🙂

Mites teidän treenit edistyy??