Pojan juttuja

Meillä asuu hassu pikku mies. Tämä taloasia on nostanut esiin kysymyksiä, niin korkokatoista kuin pihalla loikkivien jänisten oksennustautivaarasta. Ynnä muuta, paljon muuta. Muistin, että enpä ole pitkään aikaan kertonut teille tästä äitin pikku murmelista, niin täältä pesee! 

”Äiti, onks siinä meidän talossa tosi korkealla se korkokatto?” A-p-u-a! Me ei edes otettu lainaan korkokattoa, mutta tarkkaavaiset korvat ovat kuunnelleet aikuisten keskusteluja.

Poika osaa tehokkaasti myös torua jo mummia, että ”ovi kiinni, ettei lämpö karkaa!” Haha, pari kertaa tullut tuo lause toistettua 😀 Mutta näköjään se lämmönkarkaaminen tapahtuu nykyään myös mummin kerrostaloasunnon kylmässä saunassa.

”Äiti miks sä imuroit?” Kerroin, että kun kylään odotetaan taaperoa, joka pistää kaiken pienen suuhunsa, on hyvä imuroida roskat lattioilta. -”Aijaa, sanookohan se vauva sitten, että voi miten siistiä täällä on!” Katsotaan, josko se on oppinut jo puhumaan 😀 😀

IMG_2158.JPG

”Äiti, me sovittiin Aatoksen [päiväkotikaveri, 3v.] kanssa, että se tulee meille tänään yöksi, kun nyt me asutaan täällä talossa ja meille voi tulla, niin Aatos kysyy sen vanhemmilta, että se voi tänään tulla ja sitten me voidaan syödä makaloorlaatikkoa, kun Aatos ei varmaan oo syönyt sitä koskaan..”

IMG_2154.JPG

”Toi sun rakentama auto on ihan ruma. Mä otan siitä nää irti ja tuunaan, kun tää on ihan huono.” Arvatkaa, mikä noista kuvan autoista on mun tekemä? Joo, ei ole lisävaloja ja tehopakareita 😀

”Kato äiti, miten hieno bemari! Haluisit säkin tollasen bemarin, kun mieti jos mekin voitais ostaa bemari, haluiskohan isi tollasen bemarin, kun mun mielestä toi bemari on tosi hieno, kuuntele mikä moottoriki tossa bemarissa on, jos meillekin ostettais tollanen bemari….” Tyyppi on KOLME! Miten se voi nyt jo haluta bemaria?? ”Tai sit me ostetaa vaa korolla..”

”Leikit säki äiti siellä töissä sun työkavereitten kanssa?” Periaatteessa 😉

Aamulla ihmeteltiin jäniksen jälkiä pihassa ja sitä, mitä ne puput talvella syö. Kerroin, että ne taitaa käydä nakertamassa puunkuorta ym. -”Yök, tuleekohan niille siitä maha kipeeks ja oksennustauti?”

”Saanks mä tulla avuksi siihen teidän keittiöprojektiin? Mä olen nyt vaan opetellut sen sanan, projekti. Kuulitko, mä opettelin sen ja nyt mä voin tulla avuksi.”

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Keittiö

Keittiömme valmistuu. Hitaasti, mutta hitaasti. Nyt on kuitenkin jo jotain todistetta siitä, että meillä vielä joskus on oikea keittiö.

IMG_2151.JPG

Olen ylittänyt itseni. (Muut ylittäkööt itsensä urheilun saralla, mä en vieläkään ehdi minnekään.) Kokosin noi kaikki yläkaapit ihan itse. Siis Ikean keittiökaappeja! Viimeiset meni jo ilman ohjetta. Ajattelin lisätä tämän osaamisen CV:heni 😀

Nyt kaivattais ideoita tuon välitilan suhteen. Mitä ihmettä siihen voisi laittaa?? Puuliesi on kermanvärinen, lattia ja työtaso melko vaaleaa laminaattia (kuitenkin reilusti tummempaa kuin koivu, mutta ei lähelläkään niitä tummimpia laminaatteja). Kaapin ovet luonnonvalkoiset… Pitäiskö pitää välitilassakin vaalea linja? Vai repästä esimerkiksi tuhkan harmaalla, onhan puuliedessäkin valurautaa. Ähhhh… En osaa päättää! Mies on tumman puolella, mun tekis mieli vitivalkoista ja kiiltävää. Ideoita? Materiaali on laatta, mutta värin jälkeen pitäisi sitten miettiä jotain mosaiikin ja suurten laattojen väliltä..

 

Koti Sisustus DIY