Meillä siis tosiaankin on ihan kohta oma talo, omakotitalo, torppa, mökki, rintsikka, rintamamiestalo, tupa ja pieni kasvimaa. Hirvittävän iso tontti (1500 neliötä), 2 kilometriä keskustaan ja upea talo vuodelta 1955. Kerroinko mä jo siitä pienestä kasvimaasta???

Nämä on sellaisia asioita elämässä, että vaikka niitä kuinka suunnittelee, kuvittelee ja unelmoi, niin sitten kun oikeasti rupee tapahtumaan, tuntuu, että ei apua, hirveen nopeesti! Niin kuin viisas siskoni sanoi viimeksi, kun vaihdoin työpaikkaa: sitten kun niitä muutoksia tulee, ne tulee nopeesti. Olin jo vuoden etsinyt uutta työpaikkaa, ja sitten – naps – yhtäkkiä se olikin nokan edessä! Nyt meillä on siis viikko kaupan tekoon ja puoltoista kuukautta muuttoon. A-P-U-A!

Me ei oikein uskallettu kuvitella, että meidän melko alihintainen tarjous olisi mennyt läpi. Mutta onnistuneesti (esimiehen opastuksella) valehtelin vähän välittäjälle, venytin ja pitkitin (osittain tahattomasti) ja iskin oikeaan aikaan. Valitettavasti toisen harmi on toisen onni, ja kun nyt on myyjällä melko heikot ajat talokauppojen kanssa ja tässä tapauksessa vielä henkilökohtainen tilannekin muuttui dramaattisesti (vaimo joutui sairaalaan), he näkivät parhaaksi päästä eroon talosta. Me taas heitettiin tarjous mentaliteetilla, otetaan jos saadaan mutta ei itketä perään. Ja me saatiin!

Se kasvimaakin.

En kestä!!