Peruspullaa!

Pari kolme viikkoa ilman jauhoja, riisiä, pastaa, perunaa, leipää.. En tiedä, pystynkö mitenkään kuvailemaan teille, miten taivaalliselta voi (kyllä, noinkin lyhyen ajan jälkeen) maistua lämmin pulla jääkylmän maidon kanssa. Ei, en pysty. Se on vaan taivaallista.

IMG_1901.JPG

Ihan tavallinen pulla.

Mun karppausura on nyt ohi. Siis ei se tohon yhteen pullaan päättynyt, jonka mä eilen söin, vaan päätös muhi hiljakseen viikonlopun aikana. Tai oikeastaan jo viime viikon aikana, kun palautuminen treeneistä ei yksinkertaisesti onnistunut ollenkaan ilman hiilareita. En mä tietenkään kokonaan ilman hiilihydraatteja elänyt, mutta kuitenkin sain niitä selvästi liian vähän, kun perjantain spinningissä meinasi jalat hapottaa jo lämmittelyissä. Peräkkäisinä päivinä treenaamisesta ei olisi voinut edes haaveilla karppiruokavaliolla. Maanantaina lisäsin ruokavalioon hedelmät, ja vedinkin banaanin ennen kahden tunnin salibandy-treenejä – meni ihan kivasti. Treenin jälkeen join mantelimaitoa 😀 Tiistaina vedin kahvakuulatreenit, ja ei mitään ongelmia itse treeneissä tai palautumisessa, kun söin vähän enemmän hiilihydraatteja.

Ajattelin jatkaa tätä vähän kevyemmin, eli jätän leivät, pastat (ylipäätään perusviljat), perunat ja muut vielä pois, mutta vähennän kovia rasvoja ja lisään hedelmiä. Mä luulen, että se vois olla mun juttu 🙂 Kyllähän olo on muuten ollut virkeämpi, eikä sellaista ähkyoloa noilla karppiruuilla itselleen saa.. Mutta ihan hassua, kun ei saa syödä hedelmiä tai puuroa. Aika nopeasti tuli ikävä jotain raikasta, mehukasta satsumaa 🙂 Ja tietysti pullaa!

 

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli

Stressi häviää kuulia heiluttelemalla?

Revin työasioista illalla käsittämättömät kilarit, itkupotkuraivarit, hyperventiloin virtuaalisesti ja keskustelin pomoni kanssa Facebookissa. (Niin, meillä on siis ihan normaalia jutella esimiesten kanssa facessa :D) Pitkällisten pohdintojen ja ahdistelujen jälkeen mulle sanottiin näin: ”kun sä et nyt tänään voi tälle asialle yhtään mitään tehdä, niin sun on ihan turha ahdistua siellä — mene vaikka heiluttelemaan niitä kuulia”. Vähän angstailin vielä, mutta menin sitten kuitenkin sinne kuulaan – mistä se edes arvas, että mulla oli suunnitelmissa juuri tänään mennä kuulaamaan!! 

Ja oikeassahan se pomo oli tälläkin kertaa (no on se joskus väärässäkin, mutta useimmin oikeassa ;)) – sinne se jäi ahdistus, treenisaliin, liimautui hikiseen tatamiin, valui hikenä Niken treenitoppiin ja ehkä yhtenä kyyneleenä viimeisten työntöjen kohdalla poskea pitkin paidan reunalle. En mä nyt sano, että mä en miettisi tätä kriisinaiheuttajaa yhtään, mutta ainakin päällimmäisenä ajatuksena on se, että kun en sille tosiaan mitään nyt voi, niin kai sitä on melko turha tässä miettiä.

Kuulassa tehtiin tänään pareittain tosi yksinkertaista settiä: rinnallevetoa, tempausta, työntöjä ja yhden käden etuheilautusta 5-10-15-20 toistoilla. Yhteensä toistoja tuli siis 50 per käsi per liike. Pystyi tekemään helposti 14-kiloisella, noihin työntöihin oli kyllä pakko ottaa 12-kiloinen avuksi. Koska taukoja ei periaatteessa ollut, niin koko ajan piti keskittyä joko tekniikkaan, laskemaan toistoja, odottamaan omaa vuoroa.. Siinä ei paljon työasiat ehdi mieltä painaa! Oli muuten melko hikiset treenit, paita oli läpimärkä kun pääsin kotiin, huhhuh..

Ennen kaikkea mieli on kuitenkin nyt niin paljon parempi! Voi olla, että pystyn jopa nukkumaan yöllä, ainakin uskallan elätellä toiveita 🙂 Yhdestä pikku jutusta olen jopa ilostunut, vaikka tämäkin hieman nostaa stressileveleitä: unohdin tenttikirjan töihin ja joudun katselemaan koko illan vaan Dexteriä Netflixistä.

Unohdus saattoi olla vaan alitajunnan tapa pelastaa totaaliselta stressiromahdukselta 😀 No niin, Dexterit pyörimään! Hyvää yötä, nukkukaa hyvin, toivottavasti vielä paremmin ku mä 🙂

Suhteet Oma elämä Liikunta Mieli