Kyykkyjä ja keilailua

Eilen tuli tehtyä asioita, joita en ole tehnyt piiiitkäään aikaan: kyykkäys ja keilailu!

1. Ryhmäliikuntaa: muokkaus

En muista, milloin olisin viimeksi käynyt tossa meidän viereisessä kuntokeskuksessa Fiiliksessä muokkaus-tunnilla – tai ylipäätään tunnilla, jossa tehtäisiin mm. kyykkyjä minuuttikaupalla. Jo tunnilla alkoivat jalat studaamaan jonkun verran… Tänään ihan aavistuksen verran tuntuu takalistossa. Voi olla, että joudun jättämään hyvästit tämänpäiväiselle juoksulenkille. Katsotaan jos illalla vaivautuisin vaikka balanceen – parin vuoden tauon jälkeen. 

Reilu vuosi sitten mua alkoi tympimään melkeinpä kaikki ryhmäliikuntatunnit (eli noi perusjumpat) ja aloitinkin kuntopotkunyrkkeilyn. Silloin tällöin olen piipahtanut CXWorxissa, spinningissä tai stepissä. Nyt kun onnistuin pari viikkoa sitten rikkomaan käteni treeneissä, olen ajautunut taas Fiilikseen – ja siellä on ollut taas tosi hauskaa!

 

2. Keilailu

Saatiin Poika eilen puoliksi ex tempore pariksi tunniksi hoitoon. Pieni paniikki meinasi iskeä päälle, kun mietittiin, että mitä me nyt tehtäisiin, kunnes mä sen keksin: Mennään keilaamaan! Joskus monia vuosia sitten me keilattiin kavereitten kanssa melkeinpä kerran pari viikossa, mutta viime vuosina kerrat ovat jääneet ihan satunnaisiksi kerroiksi. Eilen mentiin ekan kerran ikinä ihan kahdestaan keilaamaan, ja se oli kyllä ihan törkeän hauskaa!! Ihmettelenpä vain, miksi me ei käydä useammin. Me ollaan niin kauan yritetty keksiä jotain yhteistä harrastusta, ja keilailu vois olla SE. Vähän aikaa jo mietin, että Pojankin voisi viedä kohta kokeilemaan… mutta enpäs viekään – mä haluun pitää tän meidän kahden omana juttuna 😀

 

Ps. Pikkasen myös fiilistelen tulevaa lomamatkaa: me lähdetään jouluksi Dubaihin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Selailen tässä intohimoisesti Dubain ostoskeskusten nettisivuja ja Mies käy vähän väliä naljailemassa mun pöljästä virneestäni kun luettelen, mitä kauppoja sieltä löytyy. Niin, en shoppaillut kesälomareissulla yhtään – nyt mä otan kaiken takaisin! 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Liikunta

Toimistorotan kirppislöytö

Tein pari viikkoa sitten todellisia löytöjä kirppiksellä. Me aina silloin tällöin käydään sunnuntaisin pyörähtämässä kirppareilla, mutta harvoin ihan näin hyviä löytöjä tulee tehtyä. Bongasin meinaan tällaisen mekon vai mikä lienee, ihan käyttämättömän, hintaan 5,90€! Hirveen leppoisa asu mm. töihin, ja laitoin tän Pojan syntymäpäivillekin – kuuden euron mekon! 😀

kirppis.jpg

Kirppikseltä voi löytää kivojakin juttuja!

 

Eikä tässä vielä kaikki. Samalla kertaa löysin Pojalle lähes käyttämättömät Kuomat talveksi kuudella eurolla. Melkein uskomatonta, kun löytää jotain mitä lähtee etsimään. Meillä meinaan noita kenkiä kuluu siihen tahtiin, että niitä lähinnä kirppiksiltä haalin. Olen todennut, että Pojalla uudet kengät kestävät joko saman tai vähemmän kuin käytetyt… Nytki sillä oli syksyksi kahdet uudet kengät, lenkkarit ja tennarit, ja molemmat on hajoamispisteessä. Taitaa olla taas kirppisreissu viikonloppuna edessä!

 

Muoti Oma elämä Ostokset Päivän tyyli