Rakastan

Vuoden viimeisenä päivänä ihmettelen, mistä tämä vuosi saikaan alkunsa. En muista kunnolla, tuntuu kuin elämä olisi pitkään jo ollut näillä raiteillaan. Tiedättehän, se tunne, kun lapsi syntyy – tuntuu kuin hän olisi aina ollut täällä, ei muista enää millaista oli elämä ennen.

Nyt tunne on talossa. Ollaanko me aina asuttu täällä? Millaista oli ennen tätä? 

Haluaisin painaa muistiin tämän tunteen: me kolme tässä talossa. Muista, millaista elämä on nyt. 

Tämä on ollut hyvä vuosi.

Olen saanut uuden kodin. Rakastan jokaista rappusen narahdusta, aamuisia töppösen ääniä, jotka kipittävät syliini, huomenta äiti.

Rakastan pihavalojen välkähdystä, oven kolahdusta, hei, onko täällä ketään kotona?

Rakastan viileitä aamuja, tulen rätinää uunissa, kahvia kesäisenä aamuna etuoven rappusilla. Kato äiti, mä osaan ajaa ilman apupyöriä!

Rakastan valmista jälkeä, viimeisten listojen naulaamisesta lähtevää nakutusta ja tyytyväistä ihmettelyä, tuus nyt katsomaan, tää on laitettu.

Rakastan myös niitä kiireisiä aamuja, kun sukkahousut eivät millään mene jalkaan, paita on väärinpäin ja matka päiväkotiin tuntuu liian pitkältä. Hengitän hieman syvempään ja jaksan hymyillä, hauskaa päivää rakas, isi tulee sitten taas hakemaan.

Rakastan kuuman saunan hikisiä löylyjä, kellarin rapusta haettuja kylmiä saunamehuja ja kikatusta äiti sun maha on ihan hassu!

Malttamattomana odotan tulevia vuoden 2016 muistoja. Uskon ja toivon, että saan silloinkin aloittaa lauseeni sanalla rakastan.