Tänään

Ymmärsin yhtäkkiä monta asiaa.

Että voisin ottaa vähän rauhallisemmin. Mikään asia ei etene nopeammin vain siten, että hengitän tiheämmin ja nostan sykkeen sataanviiteenkymmeneen työpöydän ääressä.

Että voisin kotonakin olla vähän rauhallisemmin. Poikakin voisi sanoa vähän harvemmin äiti älä hermoo…

Että voisin sulkea puhelimen ja tietokoneen vähintään kerran viikossa heti töiden jälkeen ja olla (niin kliseiseltä kun se kuulostaakin) läsnä.

Että siinä ei ole mitään hupsua, että rakastaisin vähän enemmän ja sanoisin läheisille, että olet tärkeä. (Sisko, kuulet sä tän: Sä oot mulle tosi tärkeä!)

Että elämä on tässä ja nyt. Ei eilen, eikä huomenna. Tätä pitää vielä opetella, mutta pikku hiljaa alan jo ymmärtää.