Hitain askelin

Olen elänyt todella lapsikeskeistä elämää kohta kymmenen vuotta. Siihen on mahtunut kaikenlaista. Välillä olen ollut hyvässä kunnossa, liikkunut paljon vaunujen kanssa ja syönyt terveellisesti. Välillä olen ollut syvällä masennuksen syövereissä ja liikkuminen on rajoittunut pieniin pyrähdyksiin ja ruokavalio on ollut kaukana terveellisestä. Koko aikaa kuitenkin leimaa se, että olen huolehtinut kaikesta muusta kuin itsestäni. Minä olen unohtunut kaikkien muiden haasteiden keskellä. Nyt on aika korjata asia. Minä ansaitsen huolenpitoa ja myös perheeni ansaitsee minut hyvinvoivana.

Tätä elämäntapamuutosta olen päätynyt pitkällisen harkinnan jälkeen tekemään pieni askel kerrallaan. Nopeat muutokset ovat vaikeita. Niissä on helppo pysyä hetki, mutta yhtä helppoa on palata takaisin vanhaan. Mieli ei jaksa mukana isoissa muutoksissa. Kun tämä kerran on loppuelämän juttu,  ei haittaa vaikka muutos kestäisi kauan, onhan minulla koko elämäni aikaa. 

Ensimmäinen muutos, jonka tein,  oli lautasmallin käyttöönotto. Olen syönyt aika huonosti. Paljon rasvaa,  vähän kasviksia. Ei se ihme, että keho voi huonosti. Ravintoaineet ovat olleet aika minimissä. Siksi tämä muutos oli hyvä ensimmäinen askel. Mitään muuta muutosta en ole tehnyt. Syön herkkuja, jos haluan. Toinen puolikas lautasesta on kalapuikkoja ja ranskalaisia, jos siltä tuntuu. Ainoa asia, johon olen sitoutunut on, että syön 3-5 kertaa päivässä. Jokaisella aterialla tulee olla reilusti kasviksia, pääaterioilla puolet lautasesta. Herkkuja syön, jos niitä vielä aterian tai kunnollisen välipalan jälkeen tekee mieli.

Tätä askelta on takana nyt kolmisen viikkoa. Hiljakseen alkaa tuntua siltä, että olisin valmis seuraavaan muutokseen. Tämä vaihe alkaa tuntua rutiinilta. Odotan varmaan vielä viikon tai kaksi. Olen hätäilemällä pilannut monta hyvää juttua. Nyt edetään hitain askelin ja pyritään lopulliseen muutokseen.

Miten tämä kaikki on sujunut ja mitä olen huomannut kehossani tämän kolmen viikon aikana?  Jatkan siitä seuraavassa postauksessa.